tiistai 21. lokakuuta 2008

Omituista!

Työssäni on vaitiolovelvollisuus kaikesta mitä kuulen! Herran jestas, miten minä sitten tänne mitään kirjoitan?! En saa kertoa niistä julkkiksista joita siellä käy, enkä kaikesta tyhmästä mitä lapset puuhaa. Noh, kyllähän minä tietenkin ymmärrän myös niiden vanhempien puolen. Jos he kerran tuovat lapsensa jonnekkin, he eivät varmastikkaan halua että näitä asioita levitellään ympäriinsä. Ja ei, siellä ei ollut julkkiksia, olisi kyllä ollut kiva mennä tervehtimään, jos olisikin ollut!! Lapset olivat kyllä ihania ja tosi rasavillejä. Tuli välillä mieleen, että pärjäänkö nyt niille.

Minulla meinasi tulla jo paniikki! Muutaman kerran vuodessa suupieleni ympärys alkaa hilseilemään, eli siis kuivuu todella pahasti. Ja mikään aine ei siihen ikinä auta! Peseminen kasvojenpesusienellä on silloin kiellettyä ja ylipäänsä kasvojen peseminen mahdollisimman vähäistä. Lisäksi pitäisi koko ajan laittaa rasvaa niihin, mutta kun mikään rasva ei niihin tehoa! Löysin kerran rasvan, joka tehosi, mutta sitten tulin allergiseksi jollekin sen aineelle ja sitten etsittiin taas. Ja meikkivoiteen käyttäminen kyllä todellakin pahentaa sitä ja sen kanssa se näyttää vain pahemmalta!!
Tämä sattui nyt uudestaan, kun syksy alkoi. Perehdytyksessäni ihoni hilseili ja punoitti jo niin pahasti, että kun lopulta huomasin sen meinasin alkaa kiljua ja juosta kotiin. Sen sijaan pesin kuivat kohdat, rasvasin ne uudestaan ja pistin puuteria punoitukseen. Eihän se tietenkään kaikkea peittänyt. Ainoa pelastajani löytyi lopulta, kun olin totaalisesti unohtanut sen! Se on nivea creme -voide, joka on hyvin tahmea. Ja se todella tehosi!! En ole kyllä ikinä löytänyt mitään muuta noin hyvää voidetta, joka ihan oikeasti tehoo ihan kaikkeen!! :D


Niin moni on tehnyt tämän, joten poiminkin tämän saman haasteen kait useammankin blogilta :D
Elikkä minun omituisuuksiani. No esittelin jo hullutukseni, joten jouduin tässä vaiheessa tosissaan miettimään mitä muuta hassua minussa on, mutta kyllähän minä keksin. Joten lady's and gentlemen 5 omituisuuttani:

1. Ärsyynnyn hyvin helposti! Ja ei normaalia ärsyyntymistä, vaan muihin ihmisiin ärsyyntymistä. Ja jos minut on saanut siihen pisteeseen asti, niin on ihmisiä joista en sen jälkeen ole pitänyt sitten lainkaan.



2. Aina, kun joku uusi idea tulee muotiin, en pidä siitä yhtään. Yleensä vielä selitän kaikille kuinka kauhean rumaa se on! Kun kuukausi on mennyt tätä muotia, huomaankin rakastavani sitä, ja sitten on selittelemistä kaikille, joille sitä ideaa haukuin. Esimerkkinä tästä ovat legginsit. Mutta niitä osasin kyllä vihata melkein vuoden, ennen kuin tajusin kuinka järkyttävän hyvä keksintö ne ovatkaan!! :D

3. Nyt tämä on jo vähentynyt, kun saa miettiä muuta, mutta vielä kun kouluun kaikki matkat kävelin, kuvittelin olevani superstara! Eli toisin sanoen kuvittelin, että kaikki tuijottavat minua, ja minun on näytettävä parhaalta mahdolliselta ja olla paras esimerkki, ettei minusta sanottaisi mitään pahaa! Tämä toistui jokainen koulu- ja kotimatka.

4. Olen mestari keksimään nimityksiä lemmikeilleni ja asioille. Varsinkin lemmikeilleni. Kissojemme nimet ovat Nuppu ja Ninja, mutta olen onnistunut vääntämään noista nimistä niinkin kummallisuuksia kuin lihapulla, kunkku ja rättimänni. Rättimänni on itseasiassa viimeisin noista, ja minun mielestäni se on ihan looginen. Nimittäin sanomme Ninjaa usein Ninniksi, josta kääntelemällä saa Männin ja aina kun pikkuinen nukkuu, se näyttää ihan räsynukelta tai sellaiselta rätiltä. Joten rättimänni :D



5. Kun nään tuntemattomia ihmisiä, yritän aina keksiä että ketä ne voisivat olla, jonka olen nähnyt, että saisin heistä kiinnostavampia. Esimerkiksi silloisena perehdytyspäivänä yksi toinen harjoittelija näytti aivan Moumou:lta ja toinen aivan Nelliinalta. Nimeämiset tulevat kavereista, tutuista, näyttelijöistä tai muista jotka satun jollain tapaa tietämään.


Juu, olen outo, tiedän sen. Ja suklaattomus viikon toinen päivä meni siihen asti hyvin, kunnes näin tuplan kääröt maassa ja alkoi ihan älyttömästi tehdä mieli tuplaa!! :S

Kuinka omituiselta vaikutin? Onko kellään muulla samanlaisia omituisuuksia? :D

Pahoittelen ettei tänään tullut kunnolla kuvia, yritän huomenna saada kuvaajani innostumaan! Ja ne jotka eivät vielä osallistuneet arvontaan, osallistua voi tämän päivän keskiyöhön mennessä!

12 kommenttia:

fudge kirjoitti...

Voi vitsit,ihana blogi sulla! :D Pakko sanoa, että toi kissoille uusien lempinimien keksiminen on niin hauskaa. Siis miksi ei saisi? Rakkaalla lapsella on monta nimeä,jotka usein vaihtuvat päivittäin! :D

dolce kirjoitti...

Tuo Nivean klassikkorasva on oikea ihme tuote! Ja jotenkin niin nostalginen tuo purnukka :)

Jonna kirjoitti...

Uuuh, inhoan ylikaiken kaikkia ihoon liittyviä ongelmia, yli symparipisteitä täältä:)

Anonyymi kirjoitti...

Kakkonen, sama ! Joku uusi juttu saattaa vaikuttaa niin epäkäytännölliseltä ja tyhmältä alkuun, mutta jonkin ajan päästä löydän jo itseni etsimässä vaikkapa omia legginsejä. Ja kaverit ihmettelee :D

ps. ihana kissa <3

kullanmuru kirjoitti...

fudge: kiitos kiitos paljon!! :D meidän rakkailla lapsilla on todellakin monta nimeä, ei varmaan edes osaa totella kaikkia :D

dolce: se on aivan ihana, ja pelastava tuote! :D

jonna: niin minäkin! onneksi alkaa onnistua jo löytyä noita oikeita tuotteita niitä vastaan :) ja kiios :)

emma: niinpä, hassua, mut ehkä se on vaan se totuttelu aika :D

-SL kirjoitti...

Kivoja juttuja!:) onnea arvonnan voitosta

nanna kirjoitti...

Nelonen sama ja kakkonenkin osittain. Keksin lähes kaikille/kaikelle lempinimiä. Ongelmani vain on se, etten jälkeenpäin muista niistä kovin montaa, paitsi ne kaikista ärsyttävimmät.

kullanmuru kirjoitti...

*~sl: kiitoksia kiitoksia :D

Johanna ♥ : niin, sitäkin sattuu, ne pitäisi aina kirjata ylös! :D

Anonyymi kirjoitti...

minäkin keksin koiralleni vaikka mitä nimiä - 9v. pikkuveljeni ensimmäistä kertaa nähdessään koirani meni hämilleen kun kutsuin Vanessaa Nestoriksi " Onko se siis poika ?" :D
Myöskin joskus tulee sanottua Kullervoksi, se joskus ajat sitten vääntyi kullasta xP

eli outo olen minäkin täällä =)

kullanmuru kirjoitti...

katwalk: kyllä noiden nimien keksiminen on tosi hauskaa!! :D

marinka 3ccl kirjoitti...

Joo olen ihan samaa mieltä kakkoskohdan kanssa :DD Olen kanssa vihannut legginssejä, pillifarkkuja kun ne tulivat, ja nyt olen ihan orjallinen käyttäjä !
kiitti muuten kommentistasi :>

Anonyymi kirjoitti...

toi Nivea on ihanan paras kuivaan ihoon! Mäki käytän sitä melkeen aina.