perjantai 25. syyskuuta 2009

New beggining

Valitettavasti tän blogin loppu alkaa häämöttää. Elämän tilanne muuttunut niin paljon, ettei se sovi enää tähän. Lähdin ulkomaille seikkailemaan kaverin kanssa. Siitä siis seuraava blogini, jota voi seurata tästä.
Toivon, että mahdollisimman moni kiinnostuisi siitä.

-Kullanmuru

maanantai 7. syyskuuta 2009

Myynnissä

Joo, musta ei oo pitkään aikaan mitään kuulunu, mutta kerron kyllä lähiakoina miksi. Mutta nyt vähän tällä hetkellä tärkeämpään aiheeseen.
Eli mulla olis myynnissä viimeisen vuoden sisältä lehtiä:
Trendi 8kpl
Olivia 7 kpl
Elle 4 kpl
Gloria 6 kpl
Näistä kaikista voi tehä mulla jonkinlaista tarjousta sähköpostiin --> lisbe13@hotmail.com
En todellakaan pyydä niistä paljon, mutta jos jotain kiinnostaa niin mielellään myyn ne, koska muuten ne menis roskikseen! Jos on jotain kysyttävää, niin ne myös mielellään sähköpostiin!!
Myyntiin tulee myös jotain vaatteita ja kirjoja lähiaikoina. Mutta niistä haluutte varmaan kuvia.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Netitön ja koneeton

Pahoittelut taas pitkästä hiljaisuudestani! Minulla on sellainen pieni ongelma, kuin etten ole kunnolla päässyt koneen läheisyyteen viimeaikoina, niin en ole erityisemmin päässyt postailemaankaan, vaikka ideoita kyllä olisi runsaasti!
Lähiaikoina olisi kyllä tarkotus ostaa ihan oma läppäri ja siihen netti, niin sitten ehkä onnistaa :D Oon ihan innoissani oman läppärin ostamisesta! En tiedä miksi, mutta se tuntuu jotenkin kuin oma puhelin. Se on henkilökohtainen ja kaikki mitä siellä on, on sinun. Saan juuri ne omat musat, omat kuvat, omat tiedostot yms. sinne ja saan tehä sille mitä haluan, ilman että pelkään että joku löytää sieltä tietoa, mitä en halua muiden kanssa jakaa.
Juuri tällä hetkellä olen MBarin terassilla juomassa ihanaa sitruunajääteetä, jossa on sitruunoja ja jäitä lisänä! Ja otin myös juustokakun palasen, johon sain kermavaahtoa ja marjaista kastiketta mukaan! Ihanan namia! Olisi kyllä kivempi jos pystyisin näistä nauttimaan ulkona, kun siellä on suuhteellisen hyvä sää!
Mutta nyt jatkan tästä nettiselailuani ja palailen ehkä kohta taas tänne.

Have a happy day!! <3

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Plussia!!

Tänään on ollu aivan ihanan iloinen, pirteä ja positiivinen päivä. Tuntuu ihan onnelliselta ja siltä että mikään ei voi mua pysäyttää!! Ei, en ole ottanut mitään :D
Aattelin ihan itteänikin varten tehä tällasen listan:

Sinkkuna olemisen + (nimen omaan plussat, koska päätin nyt ryhtyä yli positiiviseks!)

+ saan oppia ittestäni enemmän
+ saan olla kavereiden kanssa ja tutustua uusiin ihmisiin niin paljon kuin haluan
+ saan tehä kotona just sitä mitä mä haluun!
+ saan kuunnella mitä haluun
+ saan sisustaa miten haluun
+ saan mennä minne haluun ja tehä mitä ikinä sielu sietää
+ saan kattoo mitä haluun
+ rahaa on enemmän shoppailuun ja itteeni
+ ei tarvii huolehtii toisista, ihan vaa itestään
+ ostan kotiin just sitä mitä haluun
+ teen ruuaks just sitä mitä haluun
+ saan nukkuu miten haluun, ilman että kukaan häiritsee
+ saan lelliä itteäni vaikka päivittäin
+ saan flirttailla miesten kanssa vaikka koko ajan

Ja nyt ei tuu muuta mieleen :D
Ensiks aloin opiskelee, et mistä musiikista tykkään, et mulle voi ehdotella kaikenlaista musiikkia niin mä koekuuntelen kaiken mistä tykkäisin!! :D
Ihanaa loppu päivää kaikille :D

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Kiitos!

Kiitos teille kaikille kommentoineille ja muille minua kannustaville! Oli ihanaa lukea teidän kommentteja, niistä tuli oikeasti jo paljon parempi olo!
Olen nyt niin sekavassa tilassa, etten oikeastaan tiedä mitä pitäisi tehdä ja mitä haluan tehdä. En oikeastaan osaa irrottautua, vaikka se onkin se järkevin, ja minua eniten tukevin asia.
En nykyään enää tiedä mikä on oikein ja väärin, kun koko maailmankuvani on vääristynyt ja vasta nyt tajusin sen. Pääni on sekoittunut muutaman viime kuun aikana niin paljon, että nyt tosiaan vasta tuntuu kuin olisin tajunnut kaiken, mutten silti ymmärrä sitä.

Blogin suuntaus ainakin muuttuu nyt hieman. Nyt on kämpän haku aika. JA nyt saatte nähdä miten alan pärjäämään yksikseni eläimieni kanssa. Sovimme, että olemme ystäviä, mutta saa nähdä mitä siitä tulee.. Minun on nyt aika löytää itseni! Huomasin jo hetki sitten, etten oikeasti tiedä mitä haluan elämältäni tai ylipäänsä. Olen melkein koko elämäni tehnyt asiat niin, että sovin ne jonkun kanssa, tai miellyttääkseni muita. Olen löytänyt pieniä uusia puolia minusta. Kuten oikeasti tykkään ihan erilaisesta musiikista kuin olen näyttänyt tykkääväni. Tykkään vaatteista ja ihmisten kanssa olemisesta, mutta myös tykkään vain rauhoittua ja olla. Tosin en tykkää kovinkaan paljon olla yksin. Tykkään jakaa omia asioitani, tuntemuksiani ja kaikkea muiden ihmisten kanssa.
Huomasin myös, että suhteen takia luovuin niin monista asioista ja vasta nyt tajuan, että tulee olemaan rankkaa rakentaa kaikkea alusta asti, mutta kyllä se on varmasti sen arvoista. Minulla on hyviä ystäviä vain muutama, jotka tukevat, mutta he ovat kullan arvoisia.
Minulla on oikeasti aivan ihana perhe, he ottavat minut heti avosylin vastaan, kun sitä tarvitsen. JA minulla on maailman ihanimmat elukat, jotka kaipaavat huomiota ja antavat rakkautta, kun sitä tarvitsen!
Mutta nyt tosiaan pitää alkaa miettiä, että kuka minä olen ja mitä elämältäni haluan. Jos voitte auttaa se on aina hyvä!! :)

perjantai 3. heinäkuuta 2009

Nyt on vaikeaa

Hmm.. tuota. Vaikea aloittaa ylipäänsä kirjoittaminen. En ole taas kirjoitellut pitkään aikaan, kun nyt yhtäkkiä muutaman päivän sisällä on tapahtunut niin paljon asioita, ette ole kerennyt edes järjestämään ajatuksiani mihinkään suuntaan.
Olen kulkenut jo muutaman päivän ihan koomassa ymmärtämättä mistään mitään. Maha on vain kierinyt ja kaarrellut. Silmät eivät tiedä ollako kuivina vai itekeäkkö. Ja muutenkaan en vain saa mitään aikaiseksi. Juuri ja juuri saan hoidettua koirani ja kissani. Tosin heistä ihanista on apua!!
Samoin apua on ystävistäni, jotka nyt kaikki kokoontuivat ympärilleni vuorotellen kuunnellen, yrittäen ymmärtää minun laillani ja vain tukeneet minua, etten romahda täysin kasaan.
En vain voi ymmärtää mitään. Ajatukseni ovat ihan sekaisin ja elämäni pitää pistää nyt ihan uusille raiteilleen ja minun pitää tehdä se itse ja yksin. Se tuntuu hankalalta ja yksinäiseltä ja kauhealta, vaikka ei sen pitäisi kuulemma olla. Se vain tuntuu siltä. Se helpottaa. Niin kaikki sanovat. Ja minä tiedän sen. En vain halua uskoa tai haluan nukkua koomassa tämän kaiken yli, kunnes taas tuntuu hyvältä ja helpolta.
Anteeksi, etten saa nyt lähiaikoina hirveästi kirjoiteltua, luultavasti palaan, kunhan pystyn. Täälläkin on vain liikaa muistoja ja liikaa ajatuksia. Vaikka se on minua auttanut, mutten juuri nyt vain kykene. Sattuu liikaa, vaikkei periaatteessa satu ollenkaan. Tiedän, että näin on oikein. Ymmärrän sen nyt. Nyt vasta ajatukseni selkeytyivät kaikesta mitä viime kuukausina on tapahtunut ja tuntuu, että olisin ollut tyhmä ja sokea ja nyt sain näön takaisin. Mutta kaikki vain tapahtui niin nopeasti, etten pysty sisäistämään sitä kunnolla.
On vaikea hengittää. On vaikeata vain olla. Pitää koko ajan soittaa jollekin ja puhua jonkun kanssa. Ja se ihminen, jonka kanssa joskus pystyin puhumaan ihan kaikesta ja luulin, että pystyn luottamaan ja tukeutumaan, ei ole nyt minua auttamassa. En ole ihan yksin, on minulla ystävät ja perhe, onneksi! He minua auttavat pääsemään tämän kaiken yli, elämään elämääni eteenpäin!!

tiistai 23. kesäkuuta 2009

Päivänasuja

Pahoittelen tätä hidasta ja katkonaista päivittelyäni, mutta töitä on paljon ja tuo ilma ei oikein salli minun istua koneella. Lisäksi on kaikkea muutakin hommaa töiden lisäksi. Mutta kohta alkaa kesäloma ja sillon onnistun ehkä päivittelemään hieman useammin!! :D
Tähän ajattelin nyt pistää vanhoja päivänasukuviani, kun en ehtinyt niitä tänne laittaa, vaikka kuvat otinkin.


Tässä päälläni näkyy uusi toppini. Joka käy samalla työpaitana. Onnistuin vain pistämään juuri tämän paidan provinssiin ja tietenkin sotkin sen punaviiniin ja hankin siihen reiän :/


Pelkkä toppi oli silloin liian kylmä asuna, joten pistin päälleni myös tuon valkoisen reikäneuleen. Asu oli aika pirtsakka.


Sitten käytiin tuossa yhtenä päivänä Tinon kanssa Maharajassa syömässä ja käveltiin kotiin sieltä. Ja tällaista oli silloin päällä. Ravintola on muuten ihan älyttömän hyvä, että suosittelen käymään siellä!!


Tämä oli yhden päivän työasuni. Aika mustapainotteinen, mutta kiva omasta mielestäni.


Innostuin vääntelemään jotain hiuksilleni ja piti tietenkin ottaa kuvia.


Niistä tuli ihan kivat.


Ja minusta hullu.

Mitäs tykkäsitte asuistani? Mitä teidän kesään kuuluu?

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Provinssi 2009

Vähään aikaan minusta ei olekkaan tainnut kuulua. Noh, olen vasta nyt melkein toipunut Provinssista, joten ajattelin pistää pientä provinssi pätkää tänne :D Lähdimme siis torstaina matkaan. Päädyin menemään junalla ja seinäjoelta minut haettiin paikan päälle.
Ihan heti ei tietenkään selvitty ongelmitta. Teltan osia oli hajonnut, mutta onneksi joku keksi laittaa jeesusteippiä, niin että teltta jopa pysyi kasassa koko festareiden ajan.
Tässä nyt lisäksi hieman kuvamateriaalia.


Tinon hieman tuunatut festarifarkut. Minä sain pujottaa tuon kengännauhan tuonne kenkään, mutta ihan ite se noi reitti :D Päässä myöskin aurinkolasit, joiden linssit se onnistu hävittää.


Ensimmäisen illan kuvasaldo oli aika vähäistä, mutta tällainen grilli oli meidän vieressä, missä vähän grillailtiin ja tuo vihreä mötikkä on meidän radio/kaiuttimet, jotka sopi niin ipodiin kuin mp3:siin ja oli muuten ihan tajuttomin hyvin kulutettu 15 €. En muista hetkeä milloin tolla ei teltoilla kuunneltu.


Hmm.. hyvin nukuttu yö? Taisin nukkua sen pari tuntia, jos ilmeestä ei huomaa. Herätys oli ihan älyttömän kuuma, kun aurinko porotti telttaa kunnolla. Ja minä kun olin varautunut kylmään säähän olin tietenkin änkenyt päälleni kaiken mahdollisen kuivan ja lämpimän.


Meillä kävi myös flaksi, kun Tinon kaverin äiti asui lähistöllä ja pääsimme siellä käymään suihkussa ja aamupalalla. Tässä olemmekin vähän freesimpinä ja puhtaampina ja kylläisempinä.


Hmph, kaverillani on kiva paita, jota kaikki jätkät sitten päätti kokeilla. Tino innostui myös leikkimään naista, missä onnistui yllättävän hyvin. Huomatkaa kohoumat paidan kaula-aukossa :D


Tässä näkyy vähän meidän teltta aluetta. Auto ei ole meidän. Tuo everest vihreä teltta oli meidän. JA kun ei viime vuodesta oltu tajuttu laittaa sitä kuivumaan välillä, niin se noh, oli vähän homeessa.. :S


Tämä oli jo festarialueella. Kummallakin uudet leit kaulassa ja Tino syö taas vaihteeksi. Se taisi kyllä syödä koko ajan siellä.


Jotain kebabi mönjää sillä tuossa lautasella näyttää olevan. Minä en siitä erityisemmin välitä, mutta syökööt toinen.
Keksi myöskin kerätä vähän tuoppeja, kun luuli, että niistä saa rahaa. Mutta eipä niistä tainnu mitään saada. Kanniskeli myös pari ekaa päivää tuota jesaria kädessään.


Ja oi niin ihana Placebo!! Olin ihan tohkeissani keikasta ja taisin rakastua bändiin vaan paljon pahemmin!! Olin kyllä ainoa, joka tuota biletti kunnolla meidän porukasta ja alkoi ärsyttämään, kun kaikkien mielestä se ei ollut se ihan paras :P


Molko!! Rakastan sen ääntä niin paras!! Kuulin muuten radiosta, että joku oli heittäny lavalle sakset ja Molko oli sen takia yhtäkkiä keskeyttäny keikan. Onneksi se jatko sitä jo 5 minuutin päästä, koska keikka oli ihan paras! Mutta tosi harmillista, että tollasta tapahtuu. Pilaa muilta ja esiintyjältä fiiliksen!! :o


Ja aivan ihana hottis rumpali, jonka nimeä en nyt tiedä, mutta kuolattiin tätä kyllä kilpaa tyttöjen kanssa!!!


Hattupäässä ja pieni reuhka hatun alla.
Kehitin Tinon päähän huivi viritelmän. Tuossa näkyy myös linssittömät aurinkolasit ja uusi paita, jonka se sai kaveriltamme, kun oli käynyt jossain pitissä. Kuulemma pääsi johonkin provinssi lehteenkin, kun oli ihan naama veressä tullut sieltä pois. Huoh..


Tässä se taas innostui leikkimään jotain, kun oli kuuma.


The Ting Tings oli mulle suurin yllättäjä jostai tykkäsin hirmuisesti!

Vaikka ilmeeni ei siltä keikalla näyttänytkään. Kaiken lisäksi olin melkein ihan koko ajan ja kaikkialla aurinkolasit päässä.

Kokonaisuudessaan reissu oli tosi kiva ja onnistunut ja onneksi meillä oli noin ihana sää!!! Tuli ainoastaa yksi sadekuuro, joka kesti ehkä sen 5 minuuttia ja sillä hetkellä olin juuri vessassa pesulla. Kun lopetin kaiken, sadekin loppui :D

Kuka muu kävi provinssissa?

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Provinssiin!!!

Heipparallaa taas. Ei vähään aikaan ole musta tainnut kuulua, mutta tosin tämän postauksen jälkeenkin tulee pieni tauko, koska huomenna on lähtö PROVINSSIIN!! Ootan jo aikalailla innolla, vaikka ensin olinkin vähän sekaisin tuntein lähdössä, mutta päätin, että nyt otan itseäni niskasta kiinni ja pidän siellä hauskaa!! :D

Koska olen eräänläine "äiti henkilö" (lukekaa, muistan ottaa kaiken turhankin mukaan, ettei varmasti ole mistään pulaa) ja tykkään tehdä listoja, tässä tulee pientä matkatavarakeräystä:

Provinssiin mukaan:

Savetteja:

Nää on ihan ehdottomia! Vessoihin on aina älyttömän pitkät jonot ja kädet likaantuu helposti joka lähdössä, joten käsien pesuun ehdottomasti savetit. Varsinkin kun olen eräänlainen hygieniafriikki.


Paperia:

Vessoista ja bajamajoista loppuu paperi koko ajan, joten omaa pitää olla mukana. Paperia tarvii muutenkin vähän joka lähtöön ja viime vuonna olin tosi suosittu paperipiste, kun kaikki sitä minulta kyselivät.


Hammasharja ja tahna:
En vain osaa olla ilman näitä yhtäkään päivää. Viime provinssissakin onnistuin muistamaan pesemään hampaat ihan joka ilta ja aamu!

Makuupussit:

No eikös tämä ole jo itsestään selvä? Mulle näköjään ei, kun tänään vasta tajusin, että multa puuttuu yksi makuupussi ja heti äitille viestiä, että voisiko se laittaa sen mukaan meille.

Makuualustat:
Näillä vain on parempi nukkua!



Teltta:

Tässä on kuivempi nukkua kuin märän taivaan alla. Meillä on kätevästi iso, neljän hengen teltta.

Viltit:

Koska viime vuonna oli kylmä pelkillä makuupusseilla, vaikka oli kaikki mahdollinen päällä ja minulla on joku arktinen makuupussi, jonka pitäisi kestää pakkastakin.


Villasukat:

Maailman kätevin lämmittäjä!

Collegehousut ja iso lämmin huppari:

Myöskin lämmittämään.

Shampoo ja hoitoaine samassa:

Koska en tiedä mihin suihkuun pääsen, ettei esim. jääkylmässä suihkussa joudu liian kauan oleskella. Niin kuin viimevuonna. Yritämme kyllä tällä kertaa löytää vähän paremman suihkun.

Hiuksiin jätettävä hoitoaine:

Ihan tuon edellisen takia paljon kätevämpi aine.

Kuivashampoo:

Jos en pääse suihkuun heti kun haluan. Harmi, että se Rockaholicin on loppu :/




Pyyhkeet:

Suihkua varten. Ja jos ne on kuivia, niin nekin lämmittää kätevästi!


Laastareita:

Melkein aina tapahtuu jotain pieniä haavereita.

Juotavaa:
No tämähän pitäisi olla listan ensimmäisenä. Ainakin kaikilla miehillä on. Oma juomiseni varmaan painottuu viineihin ja ehkä drinkki aineksiin. Sitten saatan myös litkiä tuolta toiselta osapuolelta hieman olutta.


Kertakäyttöastioita:

Helpompi syödä.


Musiikkia:

Niin joku mankka voisi olla kiva!


Hyvä fiilis ja mieli:

Ilman sitä ei festarit kunnolla onnistu. Eli nyt pistän ne onnistumaan!!


Voiteita:

Minä vain olen liian herkkä ihminen!

Crocsin tyyppiset kengät:

En pidä niiden ulkonäöstä, mutta viimevuonna ne olivat vain ne parhaat festarikengät, koska pitävät vettä yllättävän hyvin. Tosin ne myöskin varastettiin vikana yönä :/ Nyt pitää hankkia uudet.


Sukkia:

Jalat kastuu lopulta aina!

Sadetakki:

Jos sataa liikaa, niin pysytään kuivempina!

Sateenvarjo:
En nyt sinne keikoille ota mukaan, mutta jos istuskellaan telttojen luona, niin on se aina kätevämpi olle sateenvarjon alla jos sataa!!
Jos nyt jotain unohtu, niin vinkatkaa mulle, että tajuan ottaa sen mukaan!! :D

Ootteko menossa festareille tänä kesänä?

lauantai 6. kesäkuuta 2009

Aurinkoinen viikonloppu

Tämä postaus tulee taas vähän myöhässä, mutta ihan kiva katsella näitä kuvia näinä vähän harmaampina päivinä. Viime viikonloppu oli siis niin mahtava! Olimme koko viikonlopun (lukuun ottamatta töitäni) ulkona. Lauantaina olimme Koffarissa (Koffin puisto punavuoressa) istuskelemassa ja sunnuntaina ikuisen tulen vieressä. Sää oli mahtava ja onnistuin jopa ruskettumaan ihan pikkuisen!! :D


Koffarissa oli koko lauantain ihan hirveästi väkeä. Paikka oli ihan täynnä. Me olimme piknikillä. Mukana oli kait picnikin salaatit ja valkohome juustoa ja tummia rypäleitä. Nami! Fiilis oli mahtava, kunnes aurinko laski ja tuli vähän kylmä :/


Musta joku ihme profiili kuva. En ollut odottanut koffariin lähtöä, joten asunikaan ei ollut se sopivin, vaan joku töihin soveltuva. Mutta kyllä aurinkoa piti silti ottaa.


Tino leikki Rossin unagi juttua (jos joku muistaa frendeistä). Tosin mukana oli hieman alienimaisuutta :D Ja minä näköjään heijastun laseista.


Ja ikuisella tulella olikin sitten tällaiset maisemat. Sehän on siinä eiran rannassa, mitä en kyllä itsekkään tiennyt, kuin vasta nyt kun minut sinne vietiin. Paikan päällä oli joku dj soittamassa tosi rentoa musiikkia ja tunnelma oli koko päivän ihan mahtava!!

Ja tässä itse ikuinen tuli.
Illalla Tinon pikku sisko tuli kylään ja kattelimme leffaa ja herkuteltiin.
Sellainen viikonloppu.

Aloitin muuten tällä viikolla treenaamisen Elixialla. Sain kesän ilmaiseksi, kun vein sinne sellaisen promo pullon, jonka sain pomoltani. Elixialla aloittaessa kuuluu pari tuntia personal traineria, että tehdään ohjelma, millä saadaan niitä tuloksia mitä halutaan. Olin ihan innoissani. Personal Trainerini on ihan mahtavan kiva ja pisti minut oikeasti hommiin. Se on parasta, ettei yhtään löysäillä, vaan kunnolla tehdään hommia! Nyt kun pari päivää on jo mennyt siitä ensimmäisestä käynnistä, voin sanoa, että yskiminen ja taakse venytteleminen ei onnistu, kun mahaan sattuu. Löysin ihan uusia lihaksia.
Tämä on kyllä vain kivaa! Ja aion tosissaan nyt treenata vielä paremmin, kun tuon ohjelman sain, niin tuntuu olevan joku järki tässä hommassa. Parasta siellä on, kun juoksee, pyöräilee tai crossaa, niin edessä on joku 7 telkkaria ja voit itse valita mitä kanavaa katot. Ei aika käy tylsäks :D

Mitäs te teitte viime viikonloppuna? Mitäs suunnitelmia täksi viikonlopuksi?

perjantai 5. kesäkuuta 2009

I am a japanese girl

Niin kuin moni muukin, niin minäkin päätit kokeilla yhdennäköisyyttä julkkiksiin my heritagella. Kokeilin hyvin monella kuvalla ja keräsin tähän ne, jotka olivat suurimmassa osassa näistä tuloksista. Sain kyllä mies ehdokkaita, mutten laskenut niitä nyt kunnolla tähän katekoriaan. Tosin siellä oli David Beckham, Benjamin McKenzie ja Viggo Mortensen, jotka kaikki on kyllä komeita miehiä. Minä en vain välttämättä halua näyttää komealta :D


Jostain syystä tuo heritage halusi koko ajan, että näytän japanilaiselta. Sain japanilais tuloksia hyvin paljon! Eniten kuitenkin kait näytin Kyoko Fukadalta (en tiedä kuka on) ja se tunki sitä jokaiseen tulokseen. En nyt tiedä mitä yhdennäköisyyttä meissä on. Myös Bunko Kanazawa esiintyi monesti ja kun etsin hänestä kuvia, totesin että hän on jonkunlainen pornotähti, joten hänestä ei kuvia täällä.



Seuraavaksi eniten tuloksia sain Kareena Kapoorin kohdalla, joka on kait joku turkkilainen tai intialainen joku tähti. Ei mitään hajua hänestäkään, mutta hirveästi näköjään näytän häneltä :D


Muita useasti esiintyneitä oli Carmen Electra. En nyt tiiä kuinka paljon häneltä näytän.


Rachel Stevens. No tässä nyt on ehkä jo jotain järkeä.


Jordana Brewster. Hmm..


Gene Tierney. Vanha näyttelijä kait.


Aurdey Hepburn. En taaskaan erityisemmin näe yhtäläisyyttä, mutta olen kovin imarreltu tästä, koska mielestäni Audrey on kyllä yksi kauniimpia naisia!!

Kun olin nuorempi minulle useasti sanottiin, että näytän Jennifer Lopezilta tai Jennifer Love Hewitilta. Joten tainnut ulkonäkö muuttua, tai sitten kuvissa vain näytän aika erinäköiseltä kuin luonnossa.

Noista kaikista omasta mielestäni näytän ehkä Rachel Stevensiltä eniten. Mutta sanokaa te oma mielipiteenne :)

Tämä on yksi kuvista joihin vertasin.

Keneltä te näytätte?

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Hauskaa kesää

Viime aikoina on kyllä ollut niin ihania ilmoja, että ei oikein viitsisi olla sisällä, vaan haluisi olla koko ajan ulkona vaan ottamassa aurinkoa ja pitää hauskaa. Töitä joutuu tehdä, mutta olen huomannut piristyneeni ihan hirveästi viime aikoina!!


Päädyin kauppareissulla ottamaan kasvokuvia, kun halusin leikkiä My Heritagella. Näitä on joku miljoona. Mutta niisät joskus myöhemmin postausta. Tuossa näkyy näköjään myöskin kivat silmäpussit, kun en oikein osaa nukkua. Kesälomaan enää kuukausi.. vähän alle. Ootan innolla!!



Meidän talon siivoajat päätti heittää mun pyörän tällä tavalla kaiteelle, kun ne vahas lattioita. Eikä sitten viittiny laittaa takas. Sen sijaan ne kyllä hirveästi kurkki asuntoon sisään, kun Tino avasi oven. Hyvin ammattimaista puuhaa.


Kesään kuuluu jäätelöt. Ja tämä oli tän kesän kokeilu, johon rakastuin täysin! Aivan ihana tämä valkosuklaasalmiakkijäätelö!!


Tähän kesään myöskin kuuluu tämä! Vihdoin saapui liput ja nyt on varmaa, että matkaan on lähtö torstaina ja palaamme vasta maanantaina. Joten sinä viikonloppuna musta ei sitten varmaan ihan hirveästi kuulu. Saa kyllä nähä millä minä tuonne provinssiin matkustan, mutta jos ei muuta löydy, niin junalla on pakko lähteä. Toivottavasti en joudu yksin sillä matkustamaan, se voisi olla vähän ikävää :/ Provinssista saattaa tulla hehkutusta myös lähiaikoina.. :D


Kummitäti kävi Pietarista vierailemassa täällä, mutta en ehtinyt töideni takia nähä sitä. Noh, tuliaisia kuitenkin tuli. Nyt vaan toivon, että kesällä ehtis siellä Pietarissakin käydä. Nää karkit on ihania! Saatiin kaks säkillistä karkkeja, ja kaverit on aikalailla näistä tykkäilly, kun ei ite saada kaikkea syötyä :D


Sain myös Estee Lauderin ripsarin, joka on muuten ollu tosi hyvä. Tuli myöskin kätevään paikkaan, kun muut ripsarit alko jo kuivuu kasaan. Tää ripsari on aika jännä, kun se on tosi luonnollinen, mut tuuhentaa kuitenkin ripsiä.


Tällästä herkkua syötiin parina päivänä. Päätettiin kokeilla miten meiän parila paistaa kanan, ja sehän oli valmis parissa minuutissa ja terveellinen kuin mikä! Tuo on tollanen kotihamppari. Ruisleipää, amerikankurkkusalaattia, tomaattia, salaattia, kanaa, aurajuustoa ja ketsuppia. Nam!!


Sitten toisena päivänä päätettiin tehä tästä ihan ateria. JA tosi hyväähän tää on!! Tämä ei kyl ollu ihan niin terveellinen versio.


Töistä piti hankkia vähän uusia työvaatteita. Tuo oranssi hihaton huppari on tosi kiva! Ja sitten otin housut. Minähän en käytä housuja ikinä, mutta nuo on kivat mustat löysät puuvillahousut. Tosin en silti ole tottunut käyttämään housuja!


Ja tietenkin juuri sinä päivänä päädyttiin baariin, niin että tuntui tosi hämärältä olla juhlatunnelmissa housuissa. Mutta hauskaa oli! Ensin käytiin espalla, sitten ruttopuistossa ja lopuksi päädyttiin redrumiin. Hyvällä säällä jaksaa! :D

Tinokin ihan juhlatunnelmissa.

Mitäs te olette näinä ihanina päivinä tehneet?