maanantai 20. lokakuuta 2008

Lastenhoitaja

1. Juu, se minun työnimikkeeksi kait tulee tämän perehdytyksen jälkeen. Elikkä tänään oli ensimmäinen perehdytys päiväni. Lähinnä lastenhoito ja yrityksen teoriaa se oli. Kun se kävi tylsäksi huomasin itseni kirjoittavan paperille ylös blogi-ideoita. Juu olkaa onnellisia etten ole teidän lapsen hoitaja. No kyllähän minä siellä tarpeeksi kuuntelin. Sitä paitsi huomenna on meno harjoitteluun päiväkotiin, joten siellä se varsinainen harjoitus tulee. Ei teoriasta kovin paljon opi, vaan itse tekemisestä!

2. Eräs hauska juttu tuli kyllä mieleeni, kun kävimme teoria asioita. He painottivat hyvin paljon sitä, että lasta pitää kannustaa kaikessa, kiitellä ja onnitella miten hyvin hän on jonkin asian tehnyt esim. piirtänyt. Niin eikö se ole ihan sama asia aikuisillakin. Kun me blogaamme, toivomme että saamme kannustusta siihen, toivomme että meille annettaisiin kritiikkiä. Ero on vain siinä, että emme yleensä ala itkemään jos tulee murska kritiikkiä, mutta kyllä me paljon onnellisempia olemme, jos kritiikki on hyvää!

3. Päätin pitää jouluun asti tipatonta aikaa, koska tammikuussa on synttärini, enkä silloin aio sitä pitää. Tosin tämä tulee vielä yllättävän helpoksi ja päätinkin tehdä itselleni siihen vastaan haasteen ja olla viikon ilman suklaata! Kun olen viime viikkoina syönyt sitä ihan liikaa. Minulla ei ole itsekuria, eikö avomiehelläni ole itsekuria kieltää minulta mitään. 1. päivä oli tänään, ja vielä pärjään ihan hyvin. Katsotaan sitten eteenpäin, kun alkaa niitä vieroitusoireita tulla :S

Perehdytyksen jälkeen halusin palkita itseni siitä, että jaksoin kuunnella koko päivän teorioita. Päädyinkin Gina Tricotiin, ja otin ihan liikaa vaatetta mukaan pukukoppiin, kun huomasin pitäväni kaikesta mitä löysin! Karsin vähän, mutta tuhlasin enemmän kuin oli aikomus.



Eivät varmaan erotu ihan kunnolla. Elikkä tuo ylempi on tummanliila tunikamekko ja alempi harmaa tunika mekko. Lisäksi ostin lämpimän pehmoiset harmaat sukkahousut. Olisin ostanut vielä ihanat korkokengätkin dinsko:n alennusmyynnistä, mutta silloin avomieheni tietenkin pisti hanttiin, enkä saanut niitä. Saatan kyllä käydä salaa ostamassa ne vielä ;)
Kaiken lisäksi ostin vihdoin uuden ripsarin jota olenkin jo tarvinnut. Eli maybellinen define-a-lash, joka ainakin minun ripsilleni sopii parhaiten!!

Mitäs tykkäsitte ostoksistani? Ja uskaltaisitteko tuoda lapsenne minulle hoitoon? :D

Meinasin unohtaa ihan kokonaan, elikkä Hannan blogissa Lifestyle:ssa arvonta!
Ja Mintulla on entiseen tapaan maanantai arvonta, ja nyt varmaan muistan osallistuakkin siihen, kun on hyvät palkinnotkin ;)


11 kommenttia:

dolce kirjoitti...

Onpas kauniin värisiä mekkoja :)

Anonyymi kirjoitti...

Tuo tunikamekko etenkin oli söpö :)

-SL kirjoitti...

oi miten ihana kissakuva (: pakko jossain vaiheessa saada kissa, näen jo uniakin kissoista!
upea tuo alin tunikamekko, oliko niitä muun värisinäkin?
ja lapsilla tosiaan pitää olla kuria mutta myös paljon kannustusta, etteivät tunne itseään "hylätyiksi" tai syrjityiksi.

eimie kirjoitti...

ihana toi harmaa mekko. kannattaa tosissaan kehua niitä lapsia. ne tykkää siitä tosi paljon. esim jos ne saa lapaset ite käteen ni kehu kunnolla. ja jos ne ei oikein haluis pukea päälle ni sano et otetaan aikaa et kuka on nopein. yleensä ne innostuu siitä ihan täysillä :)

norah kirjoitti...

Ihana mekko! Olisi kiva nähdä miltä näyttää myös päällä? :) Vitsi kun itsellä on nyt semmonen säästöaika meineillään niin joudun kiertämään Gina Tricotin kaukaa, haha. :D

AA kirjoitti...

Tuota alempaa mekkoa oon kattonu monesti, se on tosi söpö!

senja kirjoitti...

Kivoja löytöjä :)

kullanmuru kirjoitti...

dolce: mäki tykkäsin noista väreistä :D

emma: kiitos, onhan se :)

*~sl: kissat on ihania! ja varsinkin meidän, vaikka itse sanonkin :P tuota alimpaa oli harmaata, ruskeaa ja valkoista jäljellä, mutta tietysti voi olla, että jostain löytyy vielä muitakin :)

eimie: juu, yritin tuota nopein juttua, ne hurras ensin vähän aikaa ja meni sitten piiloon :S mut ei se mitään, kyllä mä tästä vielä edityn :D

norah: kyllä se tullaan näkemään vielä päällä! :) niin mullakin, mutta sain onneksi ostettua nuo, niin ostohimo on tyydytetty hetkeksi :D

a (arblog): kiitos :D

dally: kiitos :)

Chica kirjoitti...

voi kun söpöjä kisuleita <3

Roosa kirjoitti...

Kaikki kunnia sinulle tuosta tipattomuudesta! :) Mulla ei oo ikinä ollu tarvetta pitää tuommoista, sitä kun tulee juotua alkoholipitoisia juomia n. neljä kertaa vuodessa :D Eikä silloinkaan kun ehkä kaksi kertaa humalaan asti :)

Anonyymi kirjoitti...

Mustaki tulee lastenhoitaja. Ihan paras ammatti!!