tiistai 7. lokakuuta 2008

Business woman

Kyllästyin edelliseen työpaikkaani niin täydellisesti, että päätin lopettaa! Kuka nyt jaksaisi viisi kertaa viikossa kuunnella asiakkaiden marinaa siitä, että hinnat ovat korkeita? Pomot eivät ole tyytyväisiä, ja joka sekuntti pitäisi olla skarppina, ettei asiakas valita että "mitä tuokin tuossa laiskottelee, eikä palvele minua!" Niinpä niin, eli päätinkin ryhtyä uuten työhakuun, jos keksisinkin jotain uutta ja parempaa tai vähintäänkin paremman asiakaskunnan ja pomot!
Työhakemuksia pistettyäni sain heti seuraavana päivänä puheluita jo 8 aamulla, johon en todellakaan ollut valmis! Vastasin käheällä ja unisella äänellä ja toisesta päästä kysyttiinkin, että olinko pistänyt hakemuksen syöpäosaston sihteeriksi? Mietin hetken, että olinko vieläkin unessa, mutta enpä ollut. Taisin olla unenpöpperössä jo silloin kun lähettelin työhakemuksia, koska sain samaisena päivänä pari muutakin hieman oudompaa puhelua työpaikoista.
Jokatapauksessa onnistuin haalimaan haastatteluja joka päivälle (jopa pari päivässä) parin viikon ajan! Tuntuu kuin tekisi töitä ja olisi joku business woman, kun joutuu koko ajan katsomaan kalenterista milloin olisi sopiva aika haastattelulle.


takki - Only/VeroModa
neule - Gina Tricot
t-paita - lahja äidiltä
farkut - Only
kengät - dinsko
laukku - VeroModa

Tämän päivän haastatteluni oli urheiluhallille, kaikkeen minäkin sitten olen hakenut. Puhelimessa olin kuitenkin ymmärtänyt väärin firman nimen, kun niitä on kaksi niin saman tyyppistä ja vaikka sainkin osoitteen ja menin oikeaan kaupungin osaan, eksyin väärän firman eteen ja soittelin, että olenko oikeassa paikassa. No enpä tietenkään, olin eksynyt noin puoli kilometriä väärään suuntaan. Tietysti jos olisin heti tajunnut meneväni urheiluhallille haastatteluun asuni olisi hieman erinlainen, joten väärin ymmärrettynä päädyin tuohon ylläolevaan asuun.

Haastattelun jälkeen hermostuksissani heidän tarjoamastaan palkasta, joka oli minun tottumukseen aivan liian pieni, päätin lohduttaa itseäni ja kävin keskustassa kaupassa. Jos käyn kaupassa löydän varmasti aina jotain ostettavaa, vaikken aina anna itselleni lupaa tuhlata rahaa. Tänään kuitenkin halusin ilahduttaa itseni ja ostin kolme kynsilakkaa. Olen ihan hulluna kynsilakkoihin, vaihtelen tyyliä melkein joka päivä, jos ehdin. Osaksi siitä syystä, että ne eivät vain kestä kynsissäni päivää pitempään, jos pesen astioita tai käyn suihkussa. Poikaystäväni tuli myös kaupungille ja päätyi ostamaan meille elokuvan "Tulkki", kun tunnetusti olemme elokuvafriikkejä. Katsotaankin se varmaan seuraavaksi.


Aamun meinasinkin unohtaa, varmaankin paniikin sekoittamana! Liityin buzzadoriksi moumou:n kautta, kun kävin lueskelemassa sitä sivua. Ja sen jälkeen piti lähteä hammaslääkäriin! Olin aivan paniikissa, vaikka yleensä otan hammaslääkärit rennosti. Elämäni aikana minulla on ollut vain yksi reikä, ja senkään paikkaaminen ei sattunut kovin paljoa. Kuitenkin nyt olin varma, että minulla olisi vähintään pari reikää. Tulin vastaanotolle miljoona perhosta mahassa ja puristin koko käynnin ajan housujani. Ja lopulta ilmeni ettei minulla ollut yhtään reikää, vaan hampaani olivat todella hyvässä kunnossa!! Kehtasinkin vielä panikoida. Sain vihdoin huokaista helpotuksesta, nimittäin olen odottanut tuota hammaslääkäri käyntiä jo puoli vuotta :P

Pelkääkö kukaan muu hammaslääkäreitä?

2 kommenttia:

Roosa kirjoitti...

Minun hammaslääkäripelkoni on lieventynyt ihan hurjasti viime vuosina, ehkei se poraaminen satu niin paljon kuin teininä? :D

kullanmuru kirjoitti...

No toivotaan niin, jos joskus joudun porattavaksi :D