tiistai 14. lokakuuta 2008

Hullutuksia

Olen huomannut, että blogiani on alkanut seurata yhä useampi lukija ja tilaajiakin on tullut, joten kiitän kaikki teitä! Innostun kirjoittamaan blogiani edellistäkin enemmän, kun tiedän että edes jotain kirjoittamani kiinnostaa. Pitääkin keksiä teille jotain kivaa tässä lähiaikoina! Ja minulle voi vapaasti ehdotella juttuehdotuksia ja haasteita! Pyrin toteuttamaan ne!! :D

Sitten lukiessani Bubble gun:in blogia tuli minulle melkein naurukohtaus. Koska samalla tavalla kuin hänen isänsä minäkin meinaan moikkailla näyttelijöille. Ja se on meinannut tapahtua hyvin monta kertaa. Katson, että onpa tutun näköinen mistähän tiedän hänet, ja juuri kun olen moikkaamassa tajuan että "ai niin tuo olikin se näyttelijä/laulaja". Sen jälkeen tuo kuuluisuus ihmetteleekin, kun ohitan hänet nauramalla itselleni tietenkin.

Olen ihmetellyt jo jonkin aikaa kaikkia pieniä pakkomielteitäni. Tosin lopulta ne eivät ole kovin pieniä, kun ne valtaavat jokaisen päiväni. Kutsun näitä hullutuksiksi:


Hygieniafriikki

Juu, itseasiassa tämä on minun isoin ongelmani. Viime aikoina vain minua on alkanut ällöttää ihan kaikki, joten pyrin kotona tekemään oloni mahdollisimman mukavaksi. Ensinnäkin tiskaan hyvin tarkasti, ettei varmasti ole yhtään tahraa asioissa, jos niitä löydän tiskaan uudestaan. Toiseksi vaihdan lakanat varmaankin joka viikko, koska siinä ajassa ne ovat mielestäni aina liian likaiset. Nämä saavat avomieheni ihan sekaisin, koska tietenkin oletan että hän on mukana näissä. Kolmanneksi peseydyn hyvin usein, varsinkin käteni, ja ne ovat sen takia koko ajan kuivat.


Suihku

Suihku tai oikeastaan, jos minulla olisi kylpyamme niin käyttäisin sitä, mutta koska ei ole olen tyytynyt suihkuun. Rakastan suihkussa käyntiä niin paljon, että saatan joinain päivinä käydä jopa kolme kertaa suihkussa. En tosiaankaan joka kerta pese hiuksiani, vaan saatan vain pestä lattian ja mennä istumaan lämpimän veden alle rentoutumaan. Se on yksi ainoista paikoista, jossa voin kunnolla rentoutua. Jopa viidentoista minuutin suihku tekee minulle niin hyvää, että voin olla hyvän tuulinen koko loppupäivän. Tiedän se on energian ja veden tuhlaamista, mutta tämä on ainoa, mistä en todellakaan suostu luopumaan.


Kengät

Yllätys nainen rakastaan kenkiä! Tuossa ylhäällä on vain osa kaikista omistamistani kengistä. En kyllä siltikään mielestäni omista niitä tarpeeksi, vaikka avomieheni on ihan toista mieltä. Haluisin ostaa kenkiä koko ajan ja unelmani olisikin omistaa vaatehuone täynnä kenkiä!


Sudoku

Tähän minut tutustutti eräs todella hyvä ystäväni vanhasta työpaikastani. Ennen sitä en ymmärtänyt sudokuja, mutta sen jälkeen saatan tehdä jopa muutaman päivässä, ja nykyään teen pelkästään hankalia. Saan ähkiä siinä pään täyteen ongelmallisia kysymyksiä ja ratkoa niitä. Tuntuu kuin oikeasti tekisin jotain.

Kissat

Yllätys rakastan kissoja! Omistan kaksi ja haluisin koko ajan vain lisää. Olen suunnitellut jo kahdelle seuraavalla nimiä. Siis kuinka kukaan voi vastustaa tuollaista kisulia, niin kuin tuossa ylhäällä? Kaiken lisäksi omat kissani ovat epätavallisen sosiaalisia. Ne ihan oikeasti tulevat syliin, kehräävät ja ovat hellyden kipeitä.

Suklaa

Rakastan suklaata, niin kuin varmasti moni muukin. Rakastan sitä niin paljon, että ostan sitä lähes päivittäin, kun en vain voi vastustaa sitä. Rakastan myös kaikkea mitä tehdään suklaasta! Kakut ja kaakaot yms.


Pesusienet

Kaikki mahdolliset pesusienet! Ylemmässä kuvassa kasvopesusienet. Rakastan näitä. Minulla on useampiakin vartalonpesusieniä, ihan vain että voin käyttää mitä niistä haluan, mieleni mukaan. Kasvoni pesen päivittäin kasvojenpesusienillä ja tiskaan tottakai pesusienillä. Sillai tulee vain aina puhtaampaa ja parempaa jälkeä!


Minttutee

Ylipäänsä tykkään teestä, mutta tämä on ainoa tee jota olen juonut jo pari vuotta enkä ole vieläkään kyllästynyt siihen. Se rauhoittaa ja piristää minua. Juon kupillisen heti aamusta, jotta herään (niinkuin kaikki muut juovat kahvia). Juon kupillisen tai muutaman päivällä. Ja juon kupillisen illalla ennen nukkumaan menoa, jotta saisin unta. Ylipäänsä parhaimmillani juon kymmenisen kuppia päivässä.


Pakastevadelmat

Rakastan näitä pakastevadelmia, ja nimen omaan näitä! Mitkään muu eivät kelpaa, olen kokeillut kyllä! Nuo ovat isoimpia ja kokonaisimpia ja parhaimpia. En tiedä, mutta jostain syystä haluan yhä useammin syödä näitä!!


Kynsilakat

Rakastan kynsilakkoja! Ihan vain noin yksinkertaisesti. Pidän eri väreistä ja vaihtelen niitä melkein päivittäin. Jos minulla ei ole aikaa laittaa kunnon värejä, niin pistän vain kirkkaan lakan.


Kellot

Niin tai siis kellojen aika. Sillä minulla on ihan oma aika, jotta ehdin kaikkialle. Olohuoneemme kello on viisi minuuttia edellä, jotta sitä katsoessani ehdin aina bussiin. Puhelimen kelloni on 7 minuuttia edellä, jotta ehtisin ylipäänsä kaikkialle. Ja rannekelloni oli alun perin 5 minuuttia edellä, mutta kun se käy vähän nopeammin, niin se on nykyään 14 minuuttia edellä, joten en oikeastaan ikinä myöhästy mistään.


Sarjat

Olen ihan koukussa kaikkiin erisarjoihin esim. Frendit on ehdottomasti suurin koukuttumiseni. Omistankin nykyään kaikki Frendit tuotantokaudet ja kerään samalla Ghost Whisperer:ia ja Täydellisiä naisia. Lisäksi seuraan tv:stä niin monia sarjoja, että toivon vain osuvani oikeaan aikaan telkkarin ääreen.

Siinä minun hullaannukseni, haastan nyt kaikki kertomaan omansa!!

4 kommenttia:

eimie kirjoitti...

et oo ainoo jonka avo ei ymmärrä kenkien ostelua. en kuulemma tarvitse enää yhtään paria, pah.

kullanmuru kirjoitti...

eimie: niinpä. tänään sain kuulla, että se ei enää pysy mukana kengissäni. eihän hänen tarvitsekkaan, kun ne on mun :D

Anonyymi kirjoitti...

Mäki oon hygieniafriikki, ja kynsilakoista ja erilaisista sarjoista tykkään kauheesti.

kullanmuru kirjoitti...

hansku: niinpä :)