tiistai 24. helmikuuta 2009

Kulutukset

Viime aikoina on ihan hirveästi näkynyt kulutusta ihan kaikessa. Farkuissa, kengissä, reikiä paidoissa ja sukkahousuissa, ja se tuntuu olevan se trendikkäin asia tällä hetkellä. Minullahan ei mitään sitä vastaan ole, joillekin sopii ja joillekin ei.


Olen panikoinut pari kertaa, kun sukkahousuni ovat menneet rikki tajuten sen jälkeen, että "ai niin nehän olivatkin muotia nyt", mutten kuitenkaan osaa käyttää niitä sellaisinaan, vaan minun on pakko vaihtaa ne ehjiin. Tuntuu kuin saisin läjän paheksuvia katseita, jos minulla olisi rikotut sukkahousut, edes yksi pieni silmäpako ja mummot voivottelevat.


Näistä tulikin mieleeni, että keksin taas laittaa kynsilakkaa. Harmikseni olen erittäin hyvä kuluttamaan sen aina, mutten tarpeeksi hyvä siistimään sitä melkein päivittäin, joten se jää rönsyileväksi. Niin miksei sekin voi olla oma muotinsa? Se on ihme jos sellaista ei joskus keksitä. Kyllä minä paheksun hieman myös sitä, mutta joskus tuntuu, että näitä kuluneita kynsiä näkyy vain paljon enemmän kuin siistejä yksivärisiä, niin miksei se voi olla muoti, vai onko se vain pakkopulla mikä pitää kestää ja juosta kotiin siivoamaan tämä häpeä äkkiä pois?





Kukas muu vihaa kun kynsilakka alkaa kulua? Mitä mieltä olette kulutusmuodista?

maanantai 23. helmikuuta 2009

Oscareita

Viikonloppu meni hyvin, mutta kuvia nyt ei oikein löydy vielä, pitää vähän metsästellä niitä niiltä kuvaajilta. Hyvin vauhdikasta ainakin oli ja Guitar Hero täyteistä. Mutta siitä enemmän toisessa postauksessa.
Myöskin olen onnistunut soitattamaan uutta John Legendin levyä jonkun miljoona kertaa jo, enkä kyllästy. Se on aivan mahtava!!

Ja sitten viimeaikaisiin hehkutuksiin. Minunhan piti eilen katsoa Oscar gaala, mutta kuka fiksu unohti sen ja päätyi nukkumaan. Hmm.. Ja tänään tajusin sen kun luin muita blogeja voih. No siitä tulee vielä koosteita, tosin olen töissä ihan koko ajan :/

Heath Ledger voitti oscarin!!! Okei, en oikeastaan ole yllättynyt. Hänen roolisuorituksensa oli mahtava, kaikki rakastuivat häneen.. vaikka olikin pahiksista pahin. Ja vaikka hän on kuollut hänet varmastikin muistetaan nyt ikuisesti tuon roolisuorituksensa ja oscarin takia. Hänhän on toinen ihminen joka on voittanut oscarin kuolemansa jälkeen.


Ainoa asia mikä minua jäi harmittamaan, että Brad Pitt ei voittanut oscaria omasta roolisuorituksestaan Benjamin Buttonista. Mielestäni sekin oli aika nerokas. Mutta sentään elokuva sai kolme oscaria.


Slumdog Millionare voittikin sitten sen 8 oscaria ja taisi viedä illan melkein kaikki oscarit. No en sitäkään ihmettele, elokuva oli oikeasti aika todella hyvä. Mielenkiintoinen juoni ja tarina oli söpö. Täynnä actionia ja rakkautta. Joten meni oscarit ihan oikeaan osoitteeseen!! :)

Olihan siellä muitakin oscareita joita jaeltiin, mutta nämä nyt olivat ne minun sydäntäni lämmittävimmät.

Katsotteko te oscareita? Mikä oscar meni oikeaan osoitteeseen, mikä väärään?

Tilasin muuten juuri äsken Elle lehden, jollain erikois tarjouksella, joten sitä odotellaan sitten ensikuussa :)
Mutta nyt pitää jatkaa Guitar Heron pelaamista!! :D

perjantai 20. helmikuuta 2009

Hihi päivä

Kyllä. Aamulla oli vähän väsynyt olo, kun jouduin taas heräilemään yöllä. Tuo toinen puolisko päätti synttäreidensä kunniaksi jo nyt lähteä juhlimaan, ja tuli kolistellen 4 aamulla kotiin, kun minulla oli herätys siinä 7. Noh, ei se mitään. Ei ole mitään, mitä Robertsin Piparminttutee ei paranna. Ne kahviloitsijat jo varmaan nauravat minulle: "sieltä se piparminttutee tyttö tulee taas" :P
Tosiaan Tinolla on sunnuntaina synttärit, mutta päätimme juhlia niitä jo tänään kahdestaan, kun loppuviikko on täynnä hänen kavereiden kanssa olemista.


Töissä meni taas tosi hyvin. Olen vain saanut kehuja, lisää vastuuta ja paremman itsetunnon. Se tuntuu hyvältä, olen tehnyt jotain oikein!! Tauolla kävin hakemassa Tinolle vielä yhden lahjan. Töitten jälkeen sitten kävimme kaupassa hakemassa vähän eineksiä ja kotiin kokkailemaan. Ei me tehty kuin salaattia, kun hän niin halusi, mutta hyvää siitä tuli. Tein myöskin Pannacottavanukasta, mutta se on vielä jäätymässä, että siitä kuvia myöhemmin ja minkälaista oli ;) Teimme myös hirveästi drinksuja. Tai siis minä tein. Kaiken parantaa aina lime! Se tekee drinkistä kuin drinkistä hyvän!! Sitten pari marjaista likööriä, ginger alea ja spritea, niin hyvää tulee!


Annoin lahjani jo tänään Tinolle, vaikka synttärit ovat vasta sunnuntaina. Tänään kun juhlimme kahdestaan, ja tiesin että hän halusi jotain tehtävää. Ette varmaan arvaa mitä sai lahjaksi, pitkään toivottuaan.


Samalla minäkin vähän innostuin ;)


Ja päälläni oli siis rakas ranska paita ja tuo musta mekko. Olen ihan rakastunut tuohon asuyhdistelmään!! Ja ei, sukat jäivät taas piiloon. Töissä minulla oli vielä se ferrari valkoinen reikäpaita, ja kyllä jäädyin sinne.


Toinen lahjani oli siis tämä Dieselin Fuel for life tuoksu, johon hankin farkkuasun. Tätäkin hän on jo kauan toivonut, joten toivon, että oli onnistuneet lahjat.

Ja niin minä tietenkin sain myös lahjan. Vihdoinkin ystävänpäivä lahjani saapui ja sain John Legend once again levyn, jota olenkin jo pitkään toivonut. Mm. Save room on tällä levyllä ja se on yksi maailman suosikki biisejäni ikinä!!

Mitä te yleensä ostelette teidän poikaystäville lahjaksi? Mitä pidätte Guitar Hero:sta?

Voi kun harmittaa etten pääse blogimiittiin, mutta tosissaan on tuon synttärit ja töitä koko ajan. Mutta pitäkää te muut hauskaa ja mua voi aina tulla moikkaamaan Kämp Galleriaan :)
Ai niin ja vastaus eiliseen kysymykseen oli Pete Parkkonen!!

torstai 19. helmikuuta 2009

Kissa kassissa

Väsyttävä päivä taas vaihteeksi. Millon se kesä tulee, niin olokin on innostuneempi! Eilen ja tänään olen hengannut töissä meidän VM pomon kanssa. Tai siis meiän liikkeen VM pomo, hänellä nyt niitä omia pomoja vielä riittää miljoonia. Ihme tämä meidän liike, kun pomoja on joka lähtöön! Minähän siis olen viimeiset pari kuukautta somistanut meidän liikettä ja onnekseni Maria kehui sitä hyvin paljon. Olin huojentunut ja innoissani! Yleensä hän tekee suuria muutoksia aina meidän liikkeessä, kun se on niin huonossa jamassa, mutta nyt se oli niin hyvä, ettei hän meinannut tehdä mitään. Päätimme kuitenkin tehdä pari muutosta tulevien tapahtumien vuoksi. Olin ihan innoissani myöskin siitä, että oma pomoni tuli vielä kiittelemään minua aikaansaannoksistani. Tuli kyllä hyvä olo!!


Tänään minulla oli tuollaista päällä. Paita on työpaita, mutta lyhythihaisessa tulee aina kylmä ja tarvitsin pitkähihaisen alle. Ja sitten siinä on tuo mekko taskuineen. Tykkäsin hyvin paljon. Niin ja älkää välittäkö keltaisista sukista ne jäivät työkenkieni alle, jotka olivat siis nämä. On kyllä kiva, kun melkein osaan hymyillä. Meikki onnistui tänään kivasti. Se oli hieman utuisen harmaa, mutta kuvassahan se ei tietenkään näy. Tuoksuna tänään toimi Lacosten Pink touch. Ihanan makea!! :D

Mietin tossä muuten jos joku tietäisi, niin eihän myymälöissä ole sitä juttua, että asiakkaista ei saa kertoa mitään. Tai siis tietenkin luottokorttinumerot yms. on salassa, se nyt on itsestään selvää. Mutta esim. jos joku julkkis tulee käymään, niin onko se kiellettyä mainita esim. täällä? Kavereillenihan minä heti hehkutan sitä :D Mutta siis ette ikinä arvaa kuka kävi. Juuri tällä hetkellä näkyy nelosella ;) Oon aika hirvee julkkisbonggari ja aina kun nään jonkun se pitää ilmottaa heti jollekki. Töissä mua taidetaan pitää jo hieman pöpinä :P

Ja meidän kisu on näin fiksu. Se meni kassiin, eikä suostunut tulla ulos, joten päätin ottaa vähän kuvia :D


Millaisia julkkisbongareita te olette?

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

InterRail

Ajattelin antaa hieman neuvoa kiinnostuneille, jos ensi kesänä tai tulevaisuudessa ylipäänsä on suunnitelmissa lähteä InterRail matkalle.
Ihan ensiksi niille tietämättömille, jotka eivät välttämättä tunne käsitettä: InterRail on matka, joka suoritetaan lähinnä junilla, mutta siihen voi käyttää myös busseja, lauttoja, laivoja yms. Reilata voi ympäri eurooppaa.



1. Ihan ensiksi ennen matkaa suosittelen valitsemaan seuralaisen jonka kanssa lähtee, ellei sitten halua lähteä yksin. Minä otin mukaani parhaan kaverini ja en olisi kuvitellut parempaa matkan jakajaa. Emme riidelleet yhtään ja pystyimme tekemään kaikki päätökset yhteis tuumin. Kannattaa ottaa kaveri joka on mahdollisimman saman henkinen kuin sinä eikä pelkää riskejä. Kun joudut viettämään yhden ihmisen kanssa 24/7 niin paljon aikaa, on paras olla kaveri jonka kanssa ei tule konflikteja, koska ne vain pilaavat muuten innostuneen tunnelman.
Yksin voi lähteä. Siinä on omat plussansa ja miinuksensa. Jos olet sosiaalinen niin saat varmasti helposti ystäviä matkalla, mutta muuten ystävä mukana tuo kyllä lohtua ja turvallisuuden tunnetta!

2. Sitten kannattaa suunnitella millaisen matkan aiotte tehdä. Matka muodoissa on monia eri vaihtoehtoja joihin kannattaa tarkemmin tutustua täällä, mutta yleisesti on olemassa Global kortti, joka käsittää kaikki euroopan maat. Siinäkin voi ottaa eripituisia matkoja, joista pisin on 1 kk. Sitten on yhden maan kortit joissa on eri hintaluokat, luokitellaan myös edellisessä. Tässäkin on monta eri vaihtoehtoa pituudessa. Monissa korteissa voit olla maassa vaikka kuukauden, mutta maksat vähemmän, jos matkustat korttia käyttäen vain jonkun tietyn määrän päiviä. (Mielestäni kummallinen käytäntö, vanha oli parempi!)
Jos matkustat Global kortilla, kannattaa hieman suunnitella, että kuinka kauan aiotte missäkin viipyä, että ehditte lopulta perille ajoissa.

3. Osta liput. Lippuja voi ostaa isoimmilta juna-asemilta. Omani ostin Helsingistä, mutta epäilenpä että muutkin Suomen suur kaupungit käyvät hyvin. Hinta vaihtelee 32 eurosta 809 iästä ja matkan pituudesta riippuen. Tarkemmat tiedot löytyvät myös edellisestä linkistä. Kannattaa myös miettiä miten pääset aloittamaan matkan, koska kortti ei käy kotimaassa. Saat kotimaassa 50 % alennusta suomen sisäisistä matkoista, paitsi lähiliikenteestä. Jos menet yhteen maahan, saa siihen kai helposti yhdistettyä lennot. Jos taas sinulla on Global kortti, se oikeuttaa alennuksiin laivoilla. Ja me aikoinamme saimme Silja Linen 4 hengen hytistä paikat ilmaiseksi kortilla. En tiedä onko heillä sama käytäntö vieläkin, mutta aina sitä voi yrittää :)
Muistakaa myös, että yöjunissa ja joissain muissa junissa voi joutua maksaa lisää. Se ei yleensä ole kovin paljon, mutta siihen kannattaa aika usein varautua. Varsinkin ruotsissa ja saksassa. Tästä lisämaksusta pitäisi olla tiedot railkortissanne, ja jos ette ole varmoja, asemilta voi aina kysyä!

4. Kannattaa hieman miettiä miten aikoo yöpyä matkalla. JA kyllä, siellä tulee nukuttua, huonosti, mutta olen varma että pitkiä aikoja ei pysty olla nukkumatta. Erittäin hyvä ja suhteellisen edullinen vaihtoehto on hostellit. Monilla asemilla on infopisteitä, joista saa hyvin tietoa hostelleista ja muista majoitusmahdollisuuksista. Mutta jos haluatte varautua siihen ennen matkaa niin täältä voitte katsoa hostellien hintoja ja jopa varata niitä sivuilta. Olen ollut muutamissa sivuston hostelleissa. Ja suosittelen kyllä käyttämään sivua. Ne jotka sieltä löytyvät, ovat tarkistettuja. Muistakaa, että yleisin hostelli on iso huone täynnä sänkyjä ja joudutte jakamaan sen huoneen tusinan vieraiden kanssa. Seassa voi olla niin miehiä kuin naisiakin. Tällaisissa hostelleissa on yleensä lukolliset lokerikot omille tavaroille, missä niitä voi säästää turvallisesti.
Toinen yöpymistapa on ottaa teltta mukaan ja nukkua camping paikoissa. Jos olet isolla porukalla, voitte nukkua rannoilla ja puistoissa, kun joku vahtii (ystäväni tekivät näin).
En suosittele viettämään kaikkia öitä junassa, siellä ei tule nukuttua kovin hyvin.


5. Matkalle kannattaa ehdottomasti ottaa mukaan rinkka! Sitä on helppo kuljetta, etkä näytä tyhmältä bimbolta kun juokset junaan vetolaukku perässä. Rinkka kannattaa valita hyvin. Sen olisi hyvä olla mukava ja tilava, jossa on tarpeeksi taskuja. Mukaan kannattaa ehdottomasti ottaa makuupussi. Se on yllättävän hyödyllinen, ja voi yllättää käytännöllisyydellään. Myöskin hammasharja, shampoo ja muut hygienia tuotteet ovat tietenkin tarpeellisia. Parit kengät. Sandaalit ja jotkut tavalliset kengät ja jos bilettää paljon, niin yhdet kengät sitä varten, mutta muuten matalapohjaisia. Muuten ei jaksa kävellä niin paljon, sen ison painon kanssa. Laturi, puhelin ja kamera ovat myös ehdottomia. Passi ja jonkinlainen matkavakuutus. Minulla sellaista ei tosin ollut, mutta on se aina hyödyllinen. Vaatteet kannattaa valita huolella. Et välttämättä pääse pesemään niitä, joten alusvaatteita kannattaa ottaa kunnolla. Myöskin ota lämpimiä vaatteita öiksi ja hyvin kevyitä vaatteita päiviksi. Euroopan kesät osaavat olla hyvin hiostavia, junista puhumattakaan. Meikkiä et tule hirveästi tarvitsemaan ja rusketuskin tarttuu paremmin meikittömälle naamalle. Mutta bikinit ja pyyhe ovat luultavasti parhaat ystäväsi matkalla! Myöskin vesipullo on tärkeä olla täynnä ihan koko ajan! Nyt luultavasti unohdan jotain..

6. Kannattaa miettiä budjetti ajoissa. Jokaiselle päivälle määrä kuinka paljon tuhlaatte. Minulle riitti 600 € koko matkaan, mutta yövyin suurimman osan tuttujen luona ja he myöskin ruokkivat meidät, joten meille jäi enemmän rahaa shoppailuun. Mutta pitää siis varautua ruokaan (ehdottomasti veteen!!), lisälippuhintoihin, yöpymiseen ja jos haluaa päästä rellestämään. Hyvä noin päiväbudjetti on 50€, niin on vähän liikkumisen varaakin.

7. Kannattaa aina ottaa joku varasuunnitelma. Esim. luottokortti tai varakassa, joka on eripaikassa. Ihan vain siltä varalta, jos joku ryöstääkin tai tulee muita ongelmia. Muutenkin kannattaa huolehtia kaikesta turvallisuudesta. Voitte tottakai tutustua uusiin ihmisiin, mutta heidän mukaansa lähteminen ei ole viisasta. Yleensä ihmiset joihin kannattaa enemmän luottaa on viranomaiset ja muut suunnilleen samanikäiset pohjoismaiset reilaajat. Me tapasimme hollantilaisia ainakin.


8. Baareissa suosittelen käymään, mutta niiden löytäminen on välillä hankalaa, joten kannattaa kysellä paikallisilta missä on paras meno. Varsinkin ihan etelässä klubeille harvemmin maksaa sisään ja yleensä niihin jaellaan vielä drinkkilippuja. Suosittelen kuitenkin vahtimaan sitä humalatilaa, koska niitä ääliöitä hyväksikäyttäjiä on tarpeeksi vaanimassa varsinkin pohjoismaisia vaaleita tyttöjä!!

9. Muistakaa, että kaikilla euroopassa ei kielitaito ole ihan samalla tasolla kuin suomessa. Ranskassa viranomaiset puhuvat yleensä englantia, mutta muuten hyvin harva sitä edes haluaa opetella. Itäeuroopassa jopa viralliset eivät välttämättä sitä osaa ja italiassakaan sitä ei erityisemmin tykätä puhua.

Tässä tuli nyt tällainen suuri tietopläjäys, mutta olen varmasti unohtanut jotain.

Kyselkää jos joku jäi ihmetyttämään! Ja kertokaa omia kokemuksia!

Täältä VR:n InterRail sivut!

tiistai 17. helmikuuta 2009

Päivä Hyvinkäällä

Niin, en tiedä olenko maininnut, mutta koko lapsuuteni asuin Hyvinkäällä. Jostain 4 vuotiaasta 20, muutin vasta vuosi sitten pois. Tietenkin kaikki kaverini jäivät sinne ja heitä pitää käydä moikkailemassa aina välillä. Noh en ole nähnyt heitä pitkään aikaan ja tänään oli vapaa päivä, joten kiiruhdin junalla hyvinkäälle.
Ensiksi! Mitä ihmettä ne siellä vr:llä kuittelee, kun nostaa niitä lippujen hintoja niin paljon joka vuosi? Siis herran jestas, ei tietenkään ihmiset tule matkustamaan ja maksamaan sitä hintaa jos se vain nousee!!
Ja onnistuneesti helsingissä opiskeleva ja hyvinkäällä asuva kaverini tuli samaa matkaa kanssani, joten ei ollut kovin tylsä juna matka.
Päivä oli todella kiva. Aurinko paistoi ja vaikka ulkona oli todella kylmä, se aurinko piristi! Sain myöskin käyttää aurinkolasejani ensimmäistä kertaa, sekö vasta teki minut iloiseksi!!


Kävimme tyttöjen kanssa kahvilassa Kulmakonditoriassa. Että jos joku on Hyvinkäälle menossa niin suosittelen paikkaa ehdottomasti. Yleensä todella hyvät leivokset, toastit ja salaatit. Itse nälkäisenä otin kana-auratoastin ja maitokaakaon. Nam nam!!
Sen jälkeen vain kiertelimme ja lopuksi olin parhaan kaverini luona. Minun piti ladata hänen luonaan ipodiini musaa, mutta tämä fiksu tyttöhän unohti sen johdon, millä sen saa kiinnitettyä koneeseen. Lopulta illalla lähdin kotiin junalla ja luin matkan ajan oliviaa.

Niin muuten sain jostain syystä tänään Olivian, vaikka en ole edes tilannut sitä. Hieman ihmetytti, mutta ihan kivasti :D

Mistä kaupungista te olette kotoisin? Kuinka usein tapaatte kavereita, jotka asuvat toisella paikkakunnalla?

maanantai 16. helmikuuta 2009

3 tunnin yöunet

Juu niinpä! Meidän kissalla on "se aika kuukaudesta" ja se ei tarkoita ihan samaa kuin ihmisillä. Ninja pieni ei ymmärrä mikä häneen iski ja huuta yötä päivää mouruaa niin paljon, etten minä saanut unta ennen 6 aamua ja piti nousta ylös siinä 9 ihan viimeistään. Alunperin suunnitelmana oli 8 aikaan, mutta miten ihmeessä voisin nousta niin aikaisin ylös niin vähillä unilla. Voitte kuvitella kuinka jumissa olin töissä koko päivän.

Tämän takia en jaksa kunnon postausta tehdä, vaan jaan teille yhden herkku reseptimme.

Täytetyt letut


Lettutaikina:

5 dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
2 rkl sokeria
1 tl suolaa
vettä ja maitoa oman maun mukaan, taikinan pitää olla aika juoksevaa.

Suolaiset:

Jauhelihaa
Paprikaa
Kermaviiliä
Fetaa

Muuta ei tarvita ja tästä tulee aivan ihanan makuista ja hyvin täyttävää!!


Makeat:

Banaani ja jäätelö
Hillo ja kermavaahto

Oma suosikkini on tuo banaani vaihtoehto.

Nam nam, ja sitten herkuttelemaan!! :)



Millaisia lettuja te syötte?

sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Uusiksi viikko

Ai mikä? Noh, keksin tuossa viikko sitten, että olisi tosi hauska "leikkiä" viikon ajan, että me alettaisiin treffailla Tinon kanssa. Aluksi hän hieman epäili ideaa, mutta suostui sitten. Tietenkin se oli hieman hankalaa, mutta sovimme heti aluksi "säännöt" ja esimerkiksi aamuisin ennen kuin hän lähti töihin me "tunsimme" toisemme.

Ensimmäisenä päivänä se oli todella hassua, koska kumpikaan ei oikein tiennyt miten olla, mehän emme muka tunteneet toisiamme, kuitenkin tiesimme miten toinen reagoi mihinkin. Ja se, että asumme yhdessä pisti myös hieman miettimään. Mutta kekseliäisyys on aina hyvästä :) Ensimmäisenä päivänä hihittelimme itseksemme ja mietimme kummatkin, että tämä on hieman tyhmää, mutta jatkoimme kuitenkin.
Seuraavana päivänä olimme kuitenkin molemmat "tarinassa" mukana ja "esitimme" sen mukaan. Vasta loppuviikosta alkoi tuntua sekavalta, kun ei oikein tiennyt mikä oli totta ja mikä ei.
Aloitimme tämän siis maanantaina ja viimeinen päivä oli perjantaina, niin että saisimme kivasti sitten juhlia ystävän päivää.



Meillä oli joka päivä treffit. Kävimme mm. Shakerissa drinkeillä, kahvilassa syömässä salaattia ja kahvilla. Olimme luonollisesti myös paljon kotona, muka toisen kotona.
Kokonaisuudessaan viikko oli ihana. Vaikka tunnemme toisemme ihan täysin, jännitimme yhdessä oloa. Mielestöni se virkisti suhdetta ja sai meidöt ajattelemaan. Ainakin minä harmittelin pariinkin kertaan, etten vain voinut soittaa hänelle ja kertoa asiaani, koska en tekisi niin puoli tuntemattomalle. Myöskin riitely ja kiistelyt jäivät kokonaan pois, koska niinhän ei myöskään käyttäydytä melkein tuntemattoman seurassa. Seurustelun aikana tulee aina ikävä sitä tunnetta, kun ihastuu ja jännittää milloin toinen ottaa yhteyttä, ja tässä tämä tunne tuntui kaksinkertaiselta!!

Moni tietenkin kuvittelee, että meillä menee hyvin huonosti ja haluamme vain parantaa suhdettamme tällaisella yms. yms. Voin sanoa, että hyvin menee ja vaikka tämän tarkoituksena oli vain pieni leikki niin kyllä se myöskin auttoi. Otamme toisemme huomioon taas paremmin ja kummastakin tuntuu kuin olisimme rakastuneet uudestaan. Viikko oli toisin sanoen kummankin mielestä hyvin onnistunut.

Sen jälkeen oli ihana odotella työpäivän verran lauantain iltaista suunnitelmaamme. Menimme syömään Nepalilaiseen ravintolaan Satkar:iin, joka on Tennispalatsin vieressä. Ruoka oli mahtavaa, ja vaikka jouduimme odottelemaan sitä kauan, se ei tuntunut siltä kun oli juteltavaa vain niin hirveän paljon.

Toisin sanoen jos on yhtään romanttinen, seikkailun tai leikkimisen haluinen niin suosittelen kokeilemaan, koska meillä oli ainakin kiva viikko :)

Onko kukaan muu kokeillut tällaista poikaystävänsä kanssa?

Niin ja tällaista minulla oli siis päällä eilen treffeillämme. Tosin mekko ei erotu kunnolla, kun tuo lakana roikkuu tuolla takana :S

perjantai 13. helmikuuta 2009

Palkka päivä

Mitähän sitä palkka päivänä mielummin tekisi, kuin kävisi shoppailemassa? Meidän liikkeessä huomasi ainakin selkeästi palkka päivän, kun useampi työntekijä osti hirveän kasan tavaraa, jota oli pantannut näköjään aika kauan :D Ja mikä on turhin asia mitä palkka päivänä voi tehdä? Maksaa laskuja! Miksi sellaisia pitää olla? Ihan tylsää! Mielummin vain shoppailisin koko rahan edestä! Kuka muu on samaa mieltä? ;)

Tänään tuli tehtyä tällaisia ostoksia:

Kivoin ostokseni oli tämä mekko H&M:ltä. Se on ihan perus musta trikoomekko (tällaisiahan minulla on joku 4, kun en osaa muita ostaa :P), mutta tämä laskeutui niin ihanasti ja näyttikin hieman juhlavammalta!


Sen yläosa on tällainen. Ja hassua, kun on ensimmäinen mekko, jossa rintani oikeasti mahtuvat normaalisti.


Sitten ostin tällaiset legginsit. En nyt ole varma, ovatko ne wet lookit. Eivät ainakaan täysin, mutta suhteellisen kiiltävää kangasta ne kuitenkin ovat.


Ja jo kauan katottuani ostin vihdoin tämän punaisen, juuri sopivan kokoisen laukun. Se on pienempi kuin mitä yleensä käytän, mikä on vain hyvä! Tunnun änkevän laukkuni aina täyteen kaikkea. Tarvitsen kyllä lähiaikoina toisenkin, koska kunnon laukkuja minulla ei oikein ole.


Ja koska joudun tänään viettämään hiljaisen yksinäisen tyttöjen illan niin kävin ostamassa pari leffaa piristämään minua. Kyllä, hyvin hömppää!! :D



Oletteko nähneet nuo elokuvat? Monta mustaa perusmekkoa teillä on?

Tänään sain muuten kuulla todella jännittäviä uutisia! Pääsen erääseen järjestettävään vip tapahtumaan, jossa on pieni cat walk yms., niin stailaamaan niitä malleja! En ole ikinä tehnyt moista, joten jännittää. Ja tämä on tosiaan VIP tilaisuus. Ainoa harmin aihe on, että mallisto jolla minun pitää heidät stailata on aika todella tylsä!! :/

torstai 12. helmikuuta 2009

Torstai

Hyvin väsyttävä päivä. Heräilen ihan liian aikaisin verrattuna siihen, monelta menen töihin. Tosin kaikki eivät varmaan ole sitä mieltä, että 8 herääminen on aikaisin :P Päätä kuitenkin alkaa särkeä ja hmh..

Tänään päälläni oli tällaista. Pariisista tuo t-paita (rakastan) ja myös tuo neule päällä (rakastan myös) ja sitten ihan perus vero modan farkkuhame ja harmaan sukkikset. On se kiva, että hiukset näyttää melkein kivalta kuvassa, kun ne on koko päivän näyttänyt todella kivalta :S


Sain myöskin tänään valita vähän lisää työvaatteita ja vähän riehaannuin kokeilemisien kanssa. Saisin ottaa enemmänkin, mutta ajattelin nyt ottaa osan ja myöhemmin sitten lisää.


Valkoinen reikäinen puuvillaneule Puma Ferrari. Kaikki pitivät tätä outona, mutta päällä se on oikeastaan aika kiva, mutta toppi tarvitaan kyllä alle.


Tämä on lyhyt paita lyhyillä hihoilla, mutta vähän lepakkomainen. Todella söpö. Ja jos alle laittaa pitkän topin, niin näyttää tosi kivalta!! Tosin yksi ärsyttävä työkaveri oli ottanut saman, vaikka olin ehtinyt ihailla tätä jo kaksi kuukautta. Hän ehti myöskin ottaa juuri ne kengät joista olin unelmoinut. Hrmh!


Ja sitten otin itselleni nämä kengät. Nämä eivät siis ole ne, jotka tämä ärsyttävä henkilö otti. Vaan nämä oli ne, joita myös kuolasin työkengiksi pitkään. Normaalistihan minä en tällaisia kenkiä käyttäisi, mutta työkengiksi nämä oli tosi söpöt!! :D

Mitä tykkäsitte asustani? Entäs uusista työvaatteistani?

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Ystävänpäivä

Pahoittelen eilisestä hiljaisuudesta. Pieni "juttu" meneillään, josta kerron sitten loppuviikosta.

Tajusin juuri, että olen vihdoin viime aikoina jopa pukeutunut hieman eri tavalla kuin yleensä, mutta en siltikään ole jostain syystä saanut aikaiseksi ottaa päivänasukuvia. Sen sijaan kaikkea muuta tulee kuvailtua.

Aika moni on varmaankin jo tietoinen tulevasta ystävänpäivästä, kun sitä hehkutetaan suhteellisen paljon. Monesti sen on valitettu olevan vain kaupallinenjuhla, mutta mielestäni se on paljon muuta. En oikeastaan mieti sitä kaupallisesti, vaan haluan vain nauttia läheisten kanssa olemisesta. Ennen, kun olin pienempi vietin ystävänpäivän kavereiden kanssa vaihdellen jotain pieniä söpöjä lahjoja. Sitten sain poikaystävän ja hänen nimipäivänsä samalle päivälle. Ensimmäinen ajatus on, että häntä pitää lahjoa mahdollisimman paljon. Hänen päivänsä pitää tehdä täydelliseksi ja haluan viettää sen kokonaan hänen kanssaan.
Sitten muistan Cosmon neuvon, että miehet menevät, mutta ystävät pysyvät ja heitä pitää vaalia sinä päivänä. Oikeastihan Ystävän päivä on Valentine's day, joka ei viittaa ystävyyteen, vaan rakkauteen. Tiedän, että ystäväni pysyvät lähelläni ja muistan heitä tänä päivänä niin kuin kaikkina muinakin. Mutta mielestäni minun kuuluu viettää sen kultani kanssa. Kyllä miehiä menee ja tulee, mutta joku niistä kuitenkin pysyy! <3



Harmikseni minulla on töitä juuri lauantaina ja Tinolla olisi keikka. Hän on kuitenkin niin ihana, että perui keikan meidän illan takia. Varasi meille pöydän Nepalilaisesta ravintolasta nimeltä Satkar ja sitten hänellä on vielä joku yllätys minulle, jei! Pitää vain muistaa olla antamatta hänen lelliä minua piloille, koska hänellä on kuitenkin nimpparit vielä samana päivänä. Lahjat kyllä kuuluvat mielestäni ystävän päivään, muttei välttämättä mitään isoa. Mielestäni on tärkeintä, että muistaa toisia jotenkin sinä päivänä. Kukkakimppu tai suklaa on ihan täydellinen lahja. Jos haluaa lelliä enemmän niin joku pieni koru tai jotain pientä josta toinen tykkää. Enemmän se on yhdessä olon juhla, vähän niin kuin joulu, mutta erimielessä.



Mielestäni täydellinen Ystävän päivä on oman kullan kanssa. Yhdessä syöminen jossain ravintolassa, käynti vaikka leffoissa tai teatterissa yms. ja sitten rauhallinen yhteinen ilta. Esimerkiksi suklaan yhteinen syönti ja maisteleminen ja kahdestaan käpertyminen kuulostaa paremmalta kuin mikään muu.

Vietättekö te ystävänpäivää? Mitä suunnitelmia teillä on ystävän päiväksi?

maanantai 9. helmikuuta 2009

Kevät/Kesä ihanuuksia

Olen jo nyt ihan kevät ja kesä tunnelmassa. Mielestäni vuoden ajat kestävät liian pitkään. Ärsyttävää tämä loskainen ei mitään selkoa sää! Voisi alkaa hieman lämmetä, että voisi alkaa käyttää taas kaikkia kivoja vaatteita ja toteuttaa niitä kaikkia suunniteltuja asukokonaisuuksia.

Kävin vähän selailemassa nettikauppoja ja keräsin tarvittavia (eli haluttuja) vaatteita kesäksi:


Täydellinen rento ranta ja yleismukavuus mekko. Harmaasta on tainnut tulla lempivärini, kun tunnun änkevän sitä kaikkialle.


Biletykseen rento pieni mekko, ettei tule liian kuuma kesähelteessä.


Perus nappitunika, mallia Sienna Milleriltä. Myöskin harmaana, tai sitten jonain kivan värisenä.


Pitkä kevyt mekko ihaniin kesäiltoihin.


Toinen biletysmekko. Hmh.. en biletä kovin usein, mutta biletysasuja on vain niin kiva keräillä.


Ja tietenkin kevään juhliin ihanan keltainen mekko, jota voi muutella vaikka käyttämällä vyötä yms.


Kevyt avoinainen toppi, jonka alle saa bikinit helposti. Tämä malli on täydellinen kesäksi.


Tarvitsisin myös ihanat shortsit ja tämä oli täydellisin malli mitä löysin. Nuo "henkselit" ovat todella söpöt!!



Tietenkin täydelliset ballerinat kaupunkikävelyjä ja shoppailu päiviä varten!
Täydelliset korolliset sandaalit!!

Ja näitä gladiaattoreita olen tainnut jo pari kertaa esitellä täällä :D
Ja tietysti varvassandaalit kuumimpia päiviä varten!

Ai miten niin olen mekko ja kenkä tyttö? Tuosta puuttuu vielä paitamekko ja parit korkkarit jatrenssi ja ja...

Mitä te tarvitsette kesäksi?

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Hieman herkkuja

Ajattelin jakaa tänään teille pari reseptiä, joista itse pidän hyvinkin paljon!


Tämä pasta salaatti oli ihan omasta päästä, kun halusimme jotain erilaista. Tuli aika herkkua ja todella täyttävää!!
Ensin pieni kattilallinen keitettyä pastaa. Mieluiten fusillia, tai ainakin minun mielestäni se on parasta tähän.
Noin purkillinen fetaa, me käytimme apetinan valkosipuli ja jotain, joka on tuon toisen osapuolen suosikkia.
1 paprika pilkottuna pieniksi palasiksi.
200g paistettua kanansuikaleita. Mieluiten jossain marinadissa, niin saatte makua salaattiin.
1 ltk (eli semmoisia mitä kaupoista löytyykin) kirsikkatomaatteja.
½ purkillista bonjour cuisinea, joku mieluinen maku.
Tadaa valmista. Sekoitat vaan ainekset keskenään. Tietenkin mieluiten feta sekaan viimeisenä, ja sitten kun muut aineet on jo hieman jäähtyny, ettei se sula sekaan.
Nauttikaa :)

Sitten varmaan muistatte kun kerroin saaneeni joululahjaksi voileipägrillin. Se onkin ollut ahkerassa käytössä. Ja ajattelin jakaa yhden lempileipä resepteistäni.


Kaksi palaa paahtoleipää. Levitä päälle jotain tuorejuustoa.
Kummallekkin puolelle 2-3 slicea juustoa.
Sitten toiselle siivulle joko tonnikalaa, kinkkua tai jotain kalkkuna/broileri leikettä. Me käytimme hunajabroilerileikkeitä ja toisella kertaa tonnikalaa. Tonnikala vaan kostuttaa leipää hieman.
Pari palaa paprikaa. Yksi siivu tomaattia. Pikkaisen sipulia. Ja vähän aurajuustoa.
Pistä toinen leipäpala päälle ja voitele ulkopuolelta voilla. Ihan sen takia, etteivät jää kiinni reunoihin ja ruskistuvat kivasti.
Pidä grillissä 1 minuutti tai vähemmän ja nauti. Nam nam, todella herkkua!!! :D

Mistä resepteistä te pidätte? Oletteko kokeilleet tällaisia reseptejä?

Eilen olimme kaverimme synttäreillä ja tutustuimme vaihteeksi uusiin ihmisiin. Yksi heistä oli tosi tv "julkkis". Varmastikin kaduilla hänet tunnistetaan, muttei hän lööpeissä ole pyörinyt. Oli todella hassua tutustua sellaiseen henkilöön ja huomata, että hän oikeasti onkin ihan erilainen ihminen ja oikeastaan aika mukava jopa. Hassua kuinka tv vääristää millaisia ihmiset oikeasti ovat.

torstai 5. helmikuuta 2009

Kullanmuru harrastaa

Näinkin lyhyen elämäni aikana olen ehtinyt harrastaa aika paljon.

Ihan sellaisia kunnon harrastuksia (lue kävin vähintään kerran viikossa):


Taitoluistelu
Varmaankin tärkein ja rakkain harrastukseni ikinä! Olen hyvin kiitollinen äidilleni, että pakotti minut käymään harjoituksissa ja vääntämään välillä väkisin. Harrastin luistelua noin 9 vuotta, jonka aikana ehdin esiintyä monia monia kertoja ja kilpailuja oli sitäkin enemmän. Yhdet kisat muistan voittaneeni ja yhdet hävinneeni, mutta muuten meni siinä suunnileen keskitasoa.


Varmaan ensimmäinen esitykseni, sain jopa kolme ruusua. Vau! :D Esitettiin Aladin ja olin joku kadunpoika.


Tämä kuva on joltain leiriltä. Tässä on siis kyseessä jumppa, ja näköjään olen ollut laiska :D


Tässä esitettiin Joutsenprinsessa ja olin sammakko. Tätä ohjelmaa oli kiva tehdä, koska sain itse suunnitella melkein koko ohjelman. Meinasimme myös päästä esittämään tätä ohjelmaa Riikaan, mutta rahat eivät sitten riittäneet lähtemiseen.


Joku joulunäytös. Olin varmaan joku enkeli :D


Ja tämä oli joku lehtileike kisoista. Olin Hyvinkään paras luistelija. Jeij. Varmaan vanhin kuva minusta luistelijana. Ja huomatkaa vaaleat hiukset.

Pianon soitto
Pianon soitto on sitten toiseksi tärkein harrastus tai se kisailee tuon taitoluistelun kanssa. Sitä harrastin muusiikkioppilaitoksessa jonkun 11 vuotta ja suoritin kaikki tutkinnot, mitä siellä voi suorittaa. Rakastan pianon soittamista ja piano musiikkia. Minulla on piano kotonakin, mutten ole viime aikoina hirveästi soitellut. Pitäisi taas alkaa!! :D


Cheerleading
Kolmanneksi tärkein harrastukseni. Harrastin tätä 4 vuotta ja laji oli ihana! Ensinnäkin se sopii oikeastaan kaiken ikäisille, mutta voin luvata että siinä vammautuu. Minun selkäni on nykyään ihan tohjona ja kärsin selkäkivuista melkein päivittäin. Mutta en haluisi vaihtaa noita aikoja. Sain mahtavia ystäviä ja olin lajissa hyvä! Pärjäsimme myös stuntti (jos jollekin kertoo, siis pienryhmä kisa, missä on pelkkiä nostoja "temppuja") kisoissa hyvin. Pääsin euroopan mestaruus kisoihin ja minulla taitaa olla kaksi sm hopea mitalia. Valmensin myös yhden vuoden juniori joukkuetta. Ja vuoden lopussa olevissa kisoissa he voittivat!! Ette voi kuvitella sitä riemua ja huutoa, kun sain tietää (en voinut jäädä palkintojen jakoon, kun piti mennä treenaa em-kisoihin).

Venyin noina aikoina aika hyvin. Älkää välittäkö silloisesta sotkuisesta huoneestani :D


Opin rentoutumaan leedauksessa. Ilmeet kuuluivat melkein joka päivään, harmi etten enää tee niitä. Pitäisi alkaa varmaan taas harjoittelemaan :P Tuossa olen treeneissä, mutta minulla on vanhojentanssiharjoituskampaus päässä :D

Ja tässä ollaan EM- kisamatkalla. Stunttailtiin lentokentällä aika paljon :D

Muita pienempiä harrastuksia minulla oli ainakin baletti ihan pienenä. Harmittaa, että se piti lopettaa. Syynä lähinnä se, ettei Hyvinkäällä ollut kunnon opettajia siihen.


Ja harrastuksia joista ei ole kuvia. Harrastin jalkapalloa muutaman kesän, lempi pallopelini, vaikken siinäkään ole kovin hyvä. Pelasin myös pesäpalloa ihan pienenä, mutta siinä olen surkea. Uintia harrastin varmaan kolme vuotta, mutta en jaksanut sitä pidemmän päälle, vaikka hyvä urheilulaji onkin. Välinevoimistelua harrastin myös hetken, mutta samoin kuin baletissa, se vaikutti enemmän jumpalta kuin voimistelulta. Kävin kuvataidekoulussa monta vuotta ja minulla onkin siitä muistoina monia piirustuksia ja kaikkea mahdollista. Savatea harrastin puoli vuotta, mutta se kävi tylsäksi koska olimme siinä parhaan kaverini kanssa ja lähinnä se meni toistemme hakkaamiseksi, kun olemme niin kilpailuhenkisiä kummatkin :D
Tanssi oli yksi suosikki harrastuksistani, jota harrastin kunnolla vaan vähän aikaa. Jos olisin aloittanut sen tarpeeksi varhaisessa ajassa, varmaan olisinkin sen kanssa jo pitemmällä. Tanssi vain luonnistuu minulta helposti. Opin liikkeet hetkessä, olen hyvä tekniikassa ja osaan kuunnella musiikkia. Kaiken lisäksi eläydyn siihen aina täysillä.

Sitten harrastuksia ihan omin päin.
No koiranäyttelyissä kävimme äidin kanssa joskus hyvinkin aktiivisesti ja opin esittelemään koiran. En vain kovin usein jaksanut tehdä tuota.


Yleisurheilua harrastin myöskin lähinnä omin päin tai koulussa. Osallistuin aina kaikkiin koulun kisoihin ja sijoituin suhteellisen hyvin. Useimmiten pitkästä juoksumatkasta edes joku mitali. Tässä on jotkut vappujuoksut.


Lautailu ja laskettelu on ollut harrastuksina ihan pienestä pitäen. Omistan laudan, mutten ole pitkään aikaan päässyt mäkeen, kun ei ole ketään kenen kanssa mennä :/


Musiikkiluokalla ollessani meillä oli 6 luokalla prokkis, eli tehtiin näytelmä. Se oli Pekka Töpöhännästä, mutta tehtiin se kokonaan itse. Käsikirjoitettiin, sävellettiin musiikit, keksimme asut ja teimme lavasteet. Minä olin Riku ja kyllä asuni esittää kissaa :P Kävimme esittämässä näytelmän myös jossain Savonlinnassa.


Vaikken ratsastusta harrastanutkaan, ihan hintavuudensa vuoksi, rakastin sitä. Rakastin hevosia ja poneja. Ja aina kun mahdollista kävin ratsastamassa (taluttajan kanssa).



Mitä harrastuksia teillä on ollut?