torstai 9. lokakuuta 2008

Kierosilmä

Huoh, ja taas vaihteeksi työhaastattelu. Tähän en kyllä millään meinannut jaksaa mennä, koska se oli niin jumalan selän takana, vaikka helsinkiä olikin. En yhtään tykkää seikkailla busseilla ja tietenkin se haastattelukin oli yhtä turhan kanssa, kun ne eivät tarjonneet minulle lähellekkään sellaista työtä, mitä olisin halunnut! Nyökyttelin kuitenkin ja päätin mielessäni ilmoittaa myöhemmin, että sain muita töitä. Vaikka en erityisemmin innostunutkaan haastattelusta innostuin pukeutumaan hieman paremmin. Ja kuvassa sopivasti näkyykin meidän koira ja sekamelska. Ja kuva ja sävy on aika pielessä.


kauluspaita - sain kaverilta, mutta kai vero moda:n
niskalenkki toppi - only
farkkuhame - vero moda
sukkahousut (joissa on ruusukuviota) - lahja kummitädiltä

Tänään minulla on kyllä toinenkin haastattelu, josta olen vähän paremmilla mielin, katsotaan miten se menee. Päätin laittaa Nina Ricci:n tuoksun, koska se oli hurmannut minut, ajattelin että se hurmaa myös haastattelijani ;)




Samalla piristin itseäni toisella uudella lumenen nature code kynsilakalla, joka oli helmeilevä vaaleanpunainen. Se tulikin näyttämään sitten prinsessan vaaleanpunaiselta. Lopulta pidin kyllä barbie pinkistä enemmän. Mutta huomenna kokeillaan sitten sitä liilaa, että miltä se näyttäisi.
Mutta tässä kuva prinsessan vaalean punaisesta, ja kuvalaatu on taas huono:




Eilen vihdoin katsottiin se elokuva "Tulkki", joka oli ihan hyvä, mutta ei niin hyvä kuin olin kuvitellut, joten päädyin puolessa välissä elokuvaa taas koneelle, kun kyllästyin. Ja samalla sain naureskella meidän höpsölle kisulle, joka rakastaa että sitä silitetään. Se saattaa kiemurrella sylissä pitkiäkin aikoja ja silmät menevät niin kieroon, että se näyttää siamilaiselta.



Tuli myöskin aikaisemmin mieleen käyntini äidin luona. Ja vaikka en ole paras kaveri äidin kanssa, me juttelemme melkein kaikesta. Huom, MELKEIN kaikesta. Joten järkytyin syvästi kun äiti alkoi kertoilemaan jostain hänen ja hänen uuden miehensä makuuhuoneasioista. Ja koska olen hyvä kuuntelemaan en tietenkään kehdannut pysäyttää äitiä, joten kökötin siinä ja yritin olla hyvä "ystävä". Silloin mieleeni tuli, että mitkä keskustelut eivät ole mieluisia äidin kanssa? Lopulta minä kuitenkin puhun hänen kanssaan melkein ihan kaikesta! Tiedän myöskin mitä hän haluaa minun varalleni ja mitä hän toivoisi että tekisin elämälläni, mutta vaikka hän sanookin kommentin teen asian omin päin. Vaikka äidin kommentti voikin ärsyttää. Mutta makuuhuoneasiat ovat varmasti ihan liian henkilökohtaisia enkä todellakaan haluaisi äidin kanssa puhua niistä tai kuunnella hänen kokemuksistaan.

Mitä mieltä te olette? Milloin keskustelu on mennyt liian pitkälle?

Keksin myös haasteen:
Joudut autiolle saarelle, jossa päivällä voi olla hyvin lämmin ja yöllä hyvin kylmä. Saat kuitenkin ottaa kolme asukokonaisuutta mukaan saarelle. Mieti mitä tarvitset siellä ja päätä sen mukaan kolme asukokonaisuutta. Haasta sen jälkeen kolme jotain muuta.

Haastan Moumou, Bisquits ja ~SL.

4 kommenttia:

-SL kirjoitti...

Tosi kiva haaste, kiitos!:) alan heti miettiä asuja..
Ihana kissa ja kivat ostokset.
Juu kyllä keskustelu siinä vaiheessa menee liian pitkälle, jos aletaan kertoa liian henkilökohtaisia asioita..

MouMou kirjoitti...

Haha, koitan toteuttaa mahdollisimman pian. Ennen videoviikkoa kenties.;)

dolce kirjoitti...

Minä saisin oikeasti sydärin, jos minun äitini alkaisi moisia jutella ;)

kullanmuru kirjoitti...

~SL: Niinpä oon ihan samaa mieltä. Ja kiva :)

moumou: hyvä hyvä :)

dolec: niinpä! :D