Hmm.. tuota. Vaikea aloittaa ylipäänsä kirjoittaminen. En ole taas kirjoitellut pitkään aikaan, kun nyt yhtäkkiä muutaman päivän sisällä on tapahtunut niin paljon asioita, ette ole kerennyt edes järjestämään ajatuksiani mihinkään suuntaan.
Olen kulkenut jo muutaman päivän ihan koomassa ymmärtämättä mistään mitään. Maha on vain kierinyt ja kaarrellut. Silmät eivät tiedä ollako kuivina vai itekeäkkö. Ja muutenkaan en vain saa mitään aikaiseksi. Juuri ja juuri saan hoidettua koirani ja kissani. Tosin heistä ihanista on apua!!
Samoin apua on ystävistäni, jotka nyt kaikki kokoontuivat ympärilleni vuorotellen kuunnellen, yrittäen ymmärtää minun laillani ja vain tukeneet minua, etten romahda täysin kasaan.
En vain voi ymmärtää mitään. Ajatukseni ovat ihan sekaisin ja elämäni pitää pistää nyt ihan uusille raiteilleen ja minun pitää tehdä se itse ja yksin. Se tuntuu hankalalta ja yksinäiseltä ja kauhealta, vaikka ei sen pitäisi kuulemma olla. Se vain tuntuu siltä. Se helpottaa. Niin kaikki sanovat. Ja minä tiedän sen. En vain halua uskoa tai haluan nukkua koomassa tämän kaiken yli, kunnes taas tuntuu hyvältä ja helpolta.
Anteeksi, etten saa nyt lähiaikoina hirveästi kirjoiteltua, luultavasti palaan, kunhan pystyn. Täälläkin on vain liikaa muistoja ja liikaa ajatuksia. Vaikka se on minua auttanut, mutten juuri nyt vain kykene. Sattuu liikaa, vaikkei periaatteessa satu ollenkaan. Tiedän, että näin on oikein. Ymmärrän sen nyt. Nyt vasta ajatukseni selkeytyivät kaikesta mitä viime kuukausina on tapahtunut ja tuntuu, että olisin ollut tyhmä ja sokea ja nyt sain näön takaisin. Mutta kaikki vain tapahtui niin nopeasti, etten pysty sisäistämään sitä kunnolla.
On vaikea hengittää. On vaikeata vain olla. Pitää koko ajan soittaa jollekin ja puhua jonkun kanssa. Ja se ihminen, jonka kanssa joskus pystyin puhumaan ihan kaikesta ja luulin, että pystyn luottamaan ja tukeutumaan, ei ole nyt minua auttamassa. En ole ihan yksin, on minulla ystävät ja perhe, onneksi! He minua auttavat pääsemään tämän kaiken yli, elämään elämääni eteenpäin!!
10 kommenttia:
Voimia ja haleja<3
Voimia sinne hirveästi.
Jos käsitin oikein rivien välistä lukemalla, niin varmasti tuntuu mahdottomalta, mutta vielä nostat pääsi ja elät vielä täydemmällä teholla :)
Voimia<3
Kuulostaa kauhealta :( mutta aika tosiaan auttaa ja yritäs keksiä jotain mielekästä tekemistä joka piristää! keskittyminen kivoihin asioihin vie hetkeksi huomion ja auttaa unohtamaan ikävät asiat..
Koita pärjätä! <3
Jenni!: Kiitos :)
envy: niin, tiedän. kieltämättä nyt tuntuu mahdottomalta, mutta kyllä se vielä tästä :)
SofiaD: kiitos :)
*~sl: niin, ainakin toivottavasti. tuntuu vain, että huomio kiinnittyy koko ajan muualle :/
Poff: Kiitos, koitan :)
Voi ei :( Älä jää peiton alle makaamaan vaikka se tuntuisi helpoimmalta, mene niitten ystäviesi ja läheistesi luo ja koita pysyä elämässä kiinni. Olen vastaavan tunteen kokenut itsekin muutamaan otteeseen. Asiaa kannattaa tosiaan vaan läpikäydä puhumalla ja suremalla ja vaikka kirjoittamalla asioista niin kauan kuin siltä tuntuu, se auttaa lopulta hyväksymään ja käsittämään asiat..ainakin mulla auttoi, vaikka aika kauan siihen meni..
Siis, ymmärsin, että olette eronneet.
Kyl se siitä! Hymyä huuleen ja kunnon hemmottelua vaikka, tee kaikkea mistä eniten tykkäät! Voimia!!
Anonyymi: En jää peiton alle makoilemaa, en pysty siihen. Siellä ne ajatukset eniten hyrrää päässä.. Yritän koko ajan haalia ihmisiä ympärille. Kavereita, sukulaisia, ihan ketä vain kunhan en ole yksin!! Kiitos :)
Voimia! :)
Jonna: Kiitos :)
Lähetä kommentti