tiistai 17. maaliskuuta 2009

Testausta


No juu, muita kuvia ei löydy kuin tämä omani. Jostain syystä en löydä näitä lush:in sivuilta. Mutta siis vähän testituloksia.


Cosmetic Warrior

Tämä näytepalani. Kokeilin sitä ensin, kun myyjä varoitteli että se menee kohta jo huonoksi. Niin siis lush:in naamiot on käytössä sen pari viikkoa, ennen kuin ne menee huonoksi. Niin tuoretta tavaraa ne ovat aina.
Tästä minulle sanottiin, että se on hyvin syväpuhdistava. Tarkoitettu varsinkin öljyiselle sekaiholle. Minulla nyt ei ole niin kovin öljyinen iho, mutta kokeilin sitä silti.
Itse aine on hyvin töhnämaista, ei niin juoksevaa. Sitä oli hieman vaikea levittää, mutta se ei kiristänyt ihoa yhtään käytön aikana. Se oli myöskin hieman hankala pestä pois.
Sen sijaan iho oli ihanan matta käytön jälkeen. Ja tuntui mukavalta.
Joten suosittelen!

Cupcake

Tästä on jo muutama blogaaja kirjoitellut, joten oli pakko kokeilla. Kaiken lisäksi rakastan kaikkia suklaisia tuotteita. Ja tämähän oli ihan mahtava.
Aine oli myös töhnämaista. Tuoksui minttuiselta suklaalta. Vaikka levitys oli taaskin hieman hankalaa, kun se kökkööntyi kasvoille, mutta se tuoksui koko sen 10 minuttia mitä pidin sitä kasvoilla. Eikä se taaskaan kiristänyt.
Pestessäni sitä pois otin myyjän neuvosta mallia ja kuorin sitä pois. Ne kohdat mistä se oli kunnolla kuivunut, tuntuikin kuin kuorisi ihoa. Mutta osa ei ollut kuivahtanut tarpeeksi, joten minulta lähti vain kummallisia suklaisia kökköjä kasvoilta. Ja jouduin pesemään aika kauan ennen kuin sain kaiken pois.
Tosin sen jälkeen ihoni oli sileämpi, kuin mitä se on varmaan ikinä ollut. Se oli kuin silkkiä. Täydellisen pehmeä ja mattainen. Ei tehnyt edes mieli laittaa meikkiä.
Boxissa sanotaan, että riittää 4 käyttökertaan. Mutta minulla meni nyt vain 1/10 osa, joten varmasti riittää useampaankin kertaan. Ostan ehdottomasti lisää tätä!!
Ja suosittelen kaikille muillekin!!

Lauantaina ja sunnuntaina tehtiin tämän lellimisen lisäksi pizzaa ite. Siitä tuli tosi namia. Tosin tuo kuva ei suostunut latautumaan tänne oikein päin.
Pizzan täytteinä tomaattimurska, tonnikala, paprika, kirsikkatomaatit, herkkusienet, feta, aurajuusto, sipuli, ananas, valkosipuli ja pizzajuusto. Nam nam!!

Oletteko kokeilleet näitä tuotteita? Millaisia täytteitä te laitatte pizzaan?

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Kiireinen perjantai

Kyllä postaukseni tulee nykyään aina vähän jäljessä, kun on vain niin hirveästi kaikkea tehtävää, että ajoitan niistä suurimman osan.
Sivupalkissa on nyt muuten uusi kysely, johon toivon mahdollisimman monen vastaavan!!! :)

Perjantaina heräilin jo ihan yli aikaisin, kun piti kiirehtiä töihin. Piti juosta kauppaan hakemaan aamupalaa ja sitten robertsin kautta teen kanssa töihin hoitamaan ensin muutamia paperitöitä ja sen jälkeen työstämään isoa ikkunasomistus hommaa. Materiaalia oli lähetetty monta laatikollista ja minulla taisi mennä puoli päivää pelkästään niiden purkamiseen. Ohjeistus oli hyvin hankala, mutta kymmeniä kertoja sitä vilkaistuani aloin ymmärtää miten minun pitäisi kaikki hoitaa. Alotin työt, enkä edes huomannut ajan juoksua, kun jo melkein pääsin töistä, kun vasta tajusin, etten ollut pitäny ruokistani. Juoksin ruokiksellani GT:hen etsimään itselleni biletysasua. Ja sellainen sieltä löytyi lopulta (kuvia myöhemmin), mutta kuka kuvittelee minun selviävän Ginaan ja takaisin tunnissa. Edestakaisin juoksemisessa menee 10 minuuttia. Vaatteiden valkaamisessa 15 minuuttia. Sovittamisessa 20 minuuttia. Kassajonossa 10 minuuttia. Ja sitten pitäisi ehtiä poiketa jossain pikkukaupassa hakemassa leipä tai joku. Ja se pitäisi ehtiä vielä syödäkkin. Selvisin siitä, mutta taisin myöhästyä pari minuuttia.


Ja tässä valmis ikkunani, josta olen hyvin ylpeä, sitä oli nimittäin aika vaikea tehdä. :D

Töiden jälkeen olikin sitten kiire hakea ystäväni lahja (melkein kokonaan lush:ista), kengät, laukku ja alkon kautta kotiin valmistautumaan ja juoksemaan asemalle. Heti aluksi onnistuin mokaamaan, kun piti ostaa Tinolle nahkatakki. Se olikin myyty pois. Joten herrasen piti tulla itse etsimään uutta takkia. Koska se oli pakko saada sinä päivänä. Minä taas juoksin kaikki kenkäkaupat, lushin ja laukkukaupat läpi. Ja onnistuin löytämään vaikka mitä, mutta sain ostaa vain yhdet.



Nämä ihanat dinsko:n mustat nahka-avokkaat löysin 34,90€ hintaan. Ne on täydelliset. Korko ei ole liian korkea (vaikka aluksi kyllä yritin kysellä niitä korkeampia, mutta minun kokoni on koko maasta loppu. Okei, yhdet oli kuulemma Kuopiossa.) Joten siis otin nuo pienemmät. Ihan hyvä, nimittäin yön jälkeen meinasi jalat kuolla noissakin.


Tällaisen ihanan rusettilaukun löysin Seppälästä 19,90€ hintaan. Ja vaikka se vaikuttaa hyvinkin pieneltä, se on yllättävä tilaihme. Johon onnistuin valuttamaan huulikiiltoni :/ Mutta laukku on rakkaus, ja tuntuu että alan käyttämään sitä vain enemmän lähiaikoina!!

Ostin illaksi myös koruja. Vähän innostuin, kun huomasin, että biletyskoruni ovat vähissä. Ihanat hopeiset:

Sitten ostos jota en tarvinnut kylläkään perjantai iltana, mutta olin kuolannut jo hetken.

Hennesin pinkit aurinkolasit. Aivan ihanat!! Kyllä tiedän, minulla on aurinkolaseja jo useampia. Mutta nehän ovatkin kesän tärkein asuste, joten niitä pitää olla jokaiseen tilaisuuteen. Ja nämä pinkit ovat ihanat!! :D

Kävin vielä lush:sta hakemassa ne kaverini lahjat ja itselleni cupcake:n. Sain kaupanpäälle tuollaisen kasvonaamio testipalasen. Niistä kertomusta myöhemmin.


Kotiin tultuani löysin postista tilaamani kissanruoka näytteet. Kissat tuntuivat tykkäävän. Milloinkohan ne loput tilaamani näytteet tulee :D

Ja lopuksi paljastan vielä pahimman tapani. Tykkään poksutella poksumuovia. Ja vien sitä esimerkiksi töistä, jos ne ovat menossa roskiin. Olen myös aina ihan innoissani, jos minulle tulee postia, joka sisältää poksumuovia. Saatan olla itse muovista enemmän innoissani, kuin siitä mitä sen sisältä paljastuu. Ja miksi minulla on sellainen riippuvuus? Se on rauhoittavaa poksutella niitä. Tosin ympärillä olevat ihmiset eivät yleensä ole niin innoissaan :D


Mitä ovat teidän paheet? Mitä piditte ostoksistani? Entäs ikkunastani?

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Vihreähuivisen tytön opetus



Vai miten se nyt menikään. Käytiin tuon poitsun kanssa leffassa kattomassa Himoshoppaaja. Ja hassua, kun en joutunut raahaaman häntä sinne tai jankuttamaan, etten halua mennä katsomaan sitä uutta action pätkää, vaan hänen mielestään tämä olisi kiva katottava :o






Kaikki tämän elokuvan ovat jo varmaan nähneet ja kaikilla on omat tuntemuksensa elokuvasta. Esimerkiksi yhdyn ihan täysin Jonnan sanoihin, sen jälkeen teki hirveästi mieli shoppailemaan!!

Pidin elokuvasta ja sen tarinasta. Hyvä opetus, ja ihan oikeasti tuosta pitäisi puhua vaan enemmän. Useimmiten ihmiset eivät edes tajua, kuinka he joutuvat velkakierteeseen, ja miten ihmeessä sieltä pääsee pois ehjin nahoin. Yleensä jos alulle on päässyt, ei loppua näy. Tästä minulla on todisteita. Olen vasta parikymppinen, mutta nyt jo olen ehtinyt kokea velkakierteen. Osaksi syy oli minun osaksi ei. En ala siitä sen enempää selittämään, mutta olen onnellinen että koin sen. Nyt en ikinä hairahdu tekemään mitään sellaista. Tosin en onneksi joutunut kovin pitkälle kierteeseen, kun jo tajusin olevani pulassa. Onneksi on äiti, poikaystävä ja ystävät, jotka ihan tosissaan auttavat. Pitää vain ottaa järki käteen ja hoitaa kaikki asiallisesti.

Pahimpia koukuttajia ehdottomasti ovat luottokortit, pikavipit ja osamaksut. Vaikka osamaksu on hyvä idea, mutta helposti ajattelee, että "noh voinhan ottaa tuon ja tuonkin, kun maksan niistä vain pienen summan kuussa" ja lopulta sinulla on hirveä kasa kaikkea osamaksuna, etkä saa maksettua laskuja. Kaiken kanssa pitää olla järki kädessä.

Isla Fisher sopi elokuvaan mielestäni täydellisesti. Hän on ihanan rempseä ja hauska näyttelijä. Oli myös ihana nähdä, että juuri sellaisesta naisesta miehet pitävät, eikä siitä kylmästä viettelijästä. Ja että ystävyys voittaa ihan oikeasti noh melkein kaiken. Ei ystävälle loppujen lopuksi voi olla vihainen. Ihana elokuva!! Suosittelen kaikille, jotka sitä ei ole nähnyt! Ihana vaihtelu sille masentavalle elokuvalle.

Niin ja muuten tuon toisenpuolen pari kommenttia olivat: "oli tosi hauska" "oli kiva kattoa", eli myös miehet voi ottaa mukaan. Se ei ole pelkkä shoppailuelokuva!!

Oletteko nähneet elokuvan? Mitä piditte?

lauantai 14. maaliskuuta 2009

Somistaminen

En tiedä kuinka paljon työstäni olen kertonut. Olen vaatemyyjä, mutta viime kuukausina olen saanut myös hyvin paljon muita työtehtäviä. Näihin kuuluu suurimmaksi osaksi somistaminen. Ajattelinkin nyt kertoa niille, jotka eivät tiedä mitä tähän työhön kuuluu, niin vähän enemmän.

Somistaminen nyt ihan yleisimmin on nukkejen vaatteiden vaihtamista ja vaatteiden esillepanoa, niin että ne myyvät mahdollisimman hyvin ja näyttävät hyvältä. Miten mikäkin tuo parhaiten esille jonkun toisen tuotteen.


Eniten töitä somistajalla on, kun mallistot vaihtuu eli siinä uuden vuoden jälkeen ja kesän lopussa, mutta kesken vuoden löytyy ihan tarpeeksi hommaa myös. Meillä ainakin on koko ajan jotain kamppanjoita ja sitten pitää taas vaihtaa kaikki ikkunat ja nuket ja liikkeen järjestys.

Työ on yleensä aika nopeatahtista, kun tulee yhtäkkiä joku uusi juttu mikä pitää tehdä, mutta sitten on niitä hiljaisia hetkiä, kun kaikki on tehty. Työ voi olla stressaavaa, mutta niille jotka pitävät kiireestää ja järjestelemisestä se on ihanaa.


Päivittäin tarkistan aina, että onko sähköpostissa tullut jotain uusia neuvoja, miten joku pitää laittaa esille tai onko tullut jotain uusia kampanjoita. Sitten tarkistan liikkeen, onko siellä jotain tehtävää. Voisiko jonkun laittaa eritavalla. Ja sitten tarkistan, että kaikki on siististi. Viikkaamisesta on tullut yksi lempihommiani. Riveistä pitää saada aina mahdollisimman suorat yms.

Olen ihan rakastunut tähän hommaan, ja voisin hyvin kuvitella tekeväni tätä tulevaisuudessakin. Tunnen olevani omassa elementissäni. Kaikenlisäksi mulla ei oo minkäänlaista koulutusta tähän. Olen oppinut sieltä sun täältä. Lukenut, mailaillut ja lopulta kun minun somistaja pomoni ruotsista saapui ja kertoi kaiken näyttävän todella hyvältä, sain huokaista helpotuksesta, että vihdoin olen tehnyt jotain oikein!


Työ sopii ehdottomasti niille, jotka tykkäävät sisustussuunnittelusta, vaatteista ja somistamisesta. Tähän on kait joku koulutuskin olemassa, olen vielä katsastamassa, koska sinne haluan!! Mutta useimmiten sen oppii työpaikalla ja kokemuksella.

Tiesitkö somistushommista ennestään? Oletko tehnyt samanlaisia hommia jossain?

perjantai 13. maaliskuuta 2009

Kuulumisia

Kun mun otsahiukset kasvo niin älytöntä vauhtia, päätin käydä taas kampaajalla leikkauttamassa näitä vähän lisää, ettei ihan täysin silmillä olis koko ajan :D Kävin Heikki Larjoksen kampaamossa siinä kaisaniemessä. Kampaaja oli tosi mukava.


Mutta näistä hiuksista tuli ehkä vähän lyhyet. Tosin ne kasvaa kuitenkin nopeesti. Mutta kun niitten piti olla nyt täydelliset, kun on ne synttäritkin. Pitää lähtee hyvinkäälle, jossa näkee taas niin paljon tuttuja, että pitää olla ihan täydellinen!! Päädyin sitten kokeilemaan värjää hiukset, jos se auttaisi. Olihan sitä juurikasvuakin tullut hieman.


Niin ja kullanmuru on niin fiksu, että ei, siihen juurikasvuun ei tarvii laittaa väriä pitemmäksi aikaa. Pistä vain suoraan kaikkiin hiuksiin ja järkyty, kun olet pessut ja kuivattanut niitä vähän kuinka juuri kasvu erottuu nyt vain enemmän, kun se on sellainen ruskean oranssi. Ääk. Tuli pieni paniikki, mutta väripaketista löyty viel pikkasen väriä ja pistin juuriin uudestaan. Auttoi vähän. Mutta kuvassa kyllä näkee tuon juurikasvun. Onneksi oikeasti ei näy noin paljon :D


Käytiin tässä yhtenä päivänä kullan kanssa Wrong Noodel:issa. On muuten mahtava lounaspaikka. Edullinen, mutta erikoinen ja hyvä. Söin tällaista paneraattua kanaa, riisiä ja tuollaista kaalijuttua. Laitoin riisin sekaan soyaa ja teryaki kastiketta. Nam nam!!


Tällaisia soya pakkauksia niiltä löytyi :D


Sitten tehtiin kotona yhtenä päivänä salaattia. Tuli herkkua!!


Siinä on tortellineja, grillattua kanaa, kirsikkatomaatteja, paprikaa, pestoa ja vuohenjuusto fetaa. Aivan älyttömän hyvää. Suosittelen!!

Mitäs tykkäilette hiuksistani? Oletteko käyneet Wrong Noodelissa?

Ja tässä pieni söpöily kuva meistä.

torstai 12. maaliskuuta 2009

Naisten kohtalo


Juuh. Katottiin sitten tässä yhtenä päivänä Lilja 4-Ever. Ei, en ole ennen nähnyt sitä, ja kuvittelin jotain ihan muuta. Tuo poikkis kyllä vähän varotteli, että se on todella masentava elokuva.
Pari ensimmäistä hämmästystä oli "ai se on venäläinen, en tienny" ja "ai tämä on tällainen elokuva". Odotin koko ajan jotain onnellista käännettä, mutta sitä ei missään vaiheessa ilmestynyt. Elokuva iski toisensa jälkeen kauhistuttavilla kohdilla ja elokuvan loputtua olin niin masentunut, että oli pakko katsoa jakso Housea, että pystyisin nukkumaan.

En osaa sanoa oliko elokuva hyvä vai ei, koska minut ihan oikeasti vain valtasi täysi masennus. Voiko sellainen elokuva olla hyvä? Toisaalta, jos se koskettaa noin syvältä, niin eikö se silloin lasketa hyväksi? Mutten ymmärrä miten joku voi olla hyvä, jos siitä jää niin paha mieli.


Ei kuitenkaan nyt ollut tarkoitus jauhaa siitä oliko elokuva hyvä vai huono, vaan siitä, että tuollaista ihan oikeasti tapahtuu. En tiedä kuinka moni tämän elokuvan on nähnyt, mutta sehän kertoo venäjän huonoista oloista, ja miten naiset ylipäänsä päätyvät huoraamaan. Kuinka opinnot ei kiinnosta ja kotona menee huonosti, kun vanhemmat eivät vain osaa olla vanhempia. Lapset hylätään ja ne asuu kaduilla ja niitä huijataan tekemään asioita mitä ne ei haluu, paremman toivossa. Miten huijarit osaa olla viekkaita ja ystävät petollisia.

Ja vaikka tämä elokuva kertoi venäjästä, sehän ei ole ainoa maa missä tätä tapahtuu. Mun sydäntä se kuitenkin kosketti enemmän, koska se on synnyinmaa ja se on niin lähellä. Kuinka noin lähellä suomea voi tapahtua tuollaista?!


Niitä naisia nyt periaatteessa ymmärrän. Ne haluu pois huonoista oloista ja ne huijataan tekemään vaikka mitä. Mutten miten sairaita miehet sitten ovat, koska ne varmasti tietävät mistä nämä naiset ovat lähtöisin ja mikä heidän kohtalonsa on. Ällöttävää. Ja nämä miehet voivat vielä olla ihan ketä vain!
Tämän jälkeen pistikin mietityttämään tämän meidän yhteiskunnan turhamaisuus. En yleensä jaksa miettiä sellaista, mutta kun nään tällaista ja mietin perään, että pitäisi ostaa uusi mekko tuntuu ihan hirveältä, kun nuo tekevät mitä vain saadakseen pelkästään ruokaa. Voimme siis olla onnellisia, että synnyimme tällaiseen yhteiskuntaan. Onko se sitten väärin, että kulutustottumuksemme ovat tällaiset?


Tämän kaiken masennuksen jälkeen mua hymyilytti vain yksi asia. Se ettei tarvinnu lukea tekstejä, vaan pystyi vaan kuuntelemaan puhetta ymmärtäen ihan kaiken. Aika surullista.



Oletteko nähneet tämän elokuvan? Minkälaisia tuntemuksia se teissä herätti?

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Shoppailulakkoon...

... Tai sitten ei. Nyt kun taas saa sitä palkkaa odotella ja kituuttaa itteänsä niillä pienillä pennosilla mitä on jäljellä pitää jo alkaa suunnittelemaan ensi palkan ostoksia! Koska tarve on vaikka mihin. Hassua, kun juuri sanoin, että pitää säästää koiraan rahaa ja nyt päätän lähteä shoppailemaan. Noh, ne mitä puuttuu on vain pakko saada!! Eikös niin`?




Ihan ehdottomat vaateostokset ovat:
farkkulegginsit (ja mieluiten tummat)
leopardi t-paita
printti t-paita
alusvaatteita
parit sukkahousut
saappaat
nilkkurit
ohut vyö
paksu vyö

Kaverillani on myöskin synttärit perjantaina, joten pitää käydä tietenkin ostamassa uusi mekko ja kengät sitä varten. Mutta koska perjantaina tulee kiire, katselen mekkoa jo nyt, jos joku täydellinen yksilö löytyisi :)




Sitten kosmetiikka on toinen mitä vain pitää olla

Body Shopin E vitamin rasva (alkaa olla jo lopussa :/)

Yves Rocherin joku voide

Lush:in cupcake

Pari palasaippuaa
Kalsiumkynsilakka (kynnet ovat ihan hirveässä kunnosa!!!)
Käsirasva

Hmm.. tuliko siinä muka kaikki. Noh, olen minä kevääksi suunnitellu vaikka mitä muutakin, mut ehkä noi aluks riittää :D

Mitä teidän pitää seuraavaksi ostella?

Äh, työkoneella on jotkut ihme asetukset, eikä tää blogger suostu tottelemaan mua, joten teksti voi olla omituisesti muotoiltu :/